Virtasilla oli vauvakuume, joka päättyi pyörtymiseen

Virtaset vauvakuumeessa

Virtaset olivat jo vuosien ajan yrittäneet saada lasta, kuitenkaan onnistumatta, joten he päättivät käyttää siitosisää saadakseen perheensä alulle. Sinä päivänä kun siitosisän piti saapua, herra Virtanen suuteli vaimoaan ja sanoi:

– Minä lähden nyt, sen miehen pitäisi olla täällä pian.

Puoli tuntia myöhemmin ovelta ovelle kiertelevä vauvavalokuvaaja soitti ovikelloa toiveenaan tehdä kaupat.

– Hyvää huomenta, rouvaseni. Te ette tunne minua, mutta olen tullut…
– Ei tarvitse kertoa, olenkin jo odottanut teitä, rouva Virtanen keskeytti.
– Niinkö?” valokuvaaja kysyi. – No hyvä, sillä olen erikoistunut lapsiin.
– Sitähän me mieheni kanssa toivoimmekin. Olkaa hyvä ja tulkaa peremmälle. No niin, mistä aloitetaan? rouva Virtanen kysyi punastellen.
– Jättäkää kaikki minun huolekseni, valokuvaaja sanoi.
– Yleensä yritän pari kertaa kylpyammeessa, kerran sohvalla ja ehkä pari kertaa sängylläkin. Joskus olohuoneen lattialla on myös kivaa, siellä voi todella levittäytyä
– Kylpyammessa, olohuoneen lattialla?! ihmetteli rouva Virtanen – No ei ihmekään ettei Matilla ja minulla ole onnistunut
– Noh, rouva, ei kukaan meistä voi onnistua joka kerta. Mutta jos yritämme useista eri asennoista ja minä laukaisen kuudesta tai setsemästä kulmasta, niin uskon, että tulos miellyttää teitä.
– Toivottavasti tämä hoituu nopeasti, nielaisi rouva Virtanen.
– Rouva hyvä, minun työskentelytottumuksellani miehen täytyy saada työskennellä rauhassa. Olisi hienoa päästä sisään ja ulos viidessä minuutissa, mutta olen varma että te pettyisitte siihen.
– Niinpä tietenkin, rouva Virtanen myönteli.

Valokuvaaja avasi salkkunsa ja otti esille valokuvia vauvoista.

– Tämä tehtiin linja-auton päällä Helsingin keskustassa.
– Ei kai! rouva Virtanen ihmetteli.
– Ja nämä kaksoset onnistuivat hyvin ottaen huomioon että heidän äitinsä kanssa oli erittäin vaikea työskennellä.
Valokuvaaja ojensi rouva Virtaselle kuvan.
– Hän oli vaikea…? rouva Virtanen kysyi varovasti.
– Niin ikävä kyllä. Loppujen lopuksi jouduin viemään hänet Korkeasaareen saadakseni homman hoidettua kunnolla. Ihmisiä parveili ympärillämme nähdäkseen paremmin.
– Siis muut ihmiset näkivät?! rouva Virtanen kysyi silmät täynnä ällistystä.
– Kyllä vain. Yli kolme tuntia siihen meni. Äiti valitti ja huusi koko ajan. Saatoin hädin tuskin keskittyä. Sitten alkoi jo hämärtää ja aloin räiskiä nopeammin. Lopulta kun oravat alkoivat nakerrella vehjettäni niin laukaisin loputkin.

Rouva Virtanen nojasi eteenpäin:

– Tarkoitatko että ne todella alkoivat purra…öö….vehjettänne?
– Kyllä vain, rouva. No niin, jos te olette valmis niin otan vain kolmijalkani esille, jotta pääsemme hommiin.
– Kolmijalan? rouva Virtanen kysyi jo erittäin huolestuneena.
– Niin, rouva. Laitan vehkeeni sen päälle. Se on niin liian painava pidellä kun alan toimimaan. Rouva? Rouva?….Hyvä Luoja, hän pyörtyi!