Juna törmäsi rekkaan radanylityskohdassa – Tsekin poliisi jakoi varoittavan videon
Suomessa junanradan ylittävät risteykset on nykyään liikennevalojen lisäksi turvattu puomeilla. Näin ei kuitenkaan ole kaikkialla maailmassa, eikä edes lähimmissä Euroopan maissa. Tsekin poliisista lisättiin nettiin varoittava video risteyksestä, jossa puomeja ei ole asennettu. Varomaton rekankuljettaja ajaa päin punaisia valoja junan tullessa täyttä vauhtia kohti risteystä. Oheiselta videolta näet, kuinka juna törmää rekkaan täydellä vauhdilla. Tiekameran kuvaamalla videolla poliisi haluaa muistuttaa ihmisiä varovaisuuteen ja valppauteen liikenteessä ja varsinkin junaratojen ylityksessä. Vaikka Suomessa on yleensä paremmin suojatut radanylityskohdat, on tästä videosta syytä ottaa opiksi. Rautateillä ja ylityskohdissa ei missään tapauksessa tule leikkiä, sillä junat liikkuvat lähes äänettömästi ja painavaa veturia on mahdoton pysäyttää hätätilanteessa.
Katso videolta, miten onnekas rekankuljettaja selviää törmäyksestä täydessä vauhdissa olevan junan kanssa. Miten sinä kyseisen rekan kuljettajana selittäisit perävaunun katoamisen omalle pomollesi? Junan ja rekan törmäys näkyy videolla noin kohdassa 1:05.
Jaa varoittava video törmäyksestä:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa
- Feissarimokat: Näin voit leuhottaa ruokakaupassa!
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Mies vie naisensa syömään ravintolaan – ei pääty hyvin
- Nuori mies nolaa itsensä tietämättään – koko perheen edessä
- Feissarimokat: Hauskaa menoa, kun yövuorosta saavutaan kotiin
- Näin muurahaiskeko tekee miehistä rikkaita – menikö oikein?
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Feissarimoka: Tiina haluaa käyttää herkkää hajuaistiaan bisneksissään
- Feissarimokat: Ärsyttävää käytöstä junassa – mitä ihmettä?
- Feissarimokat: Ehkäisy epäonnistuu ennen kuin sitä edes ehti käyttämään
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Näin mies naurattaa ja itkettää vaimoaan yhtä aikaa
- Hullut soutelevat entistä hullummalla tavalla, kun heitä neuvotaan
- Feissarimokat: Näin säästät maidossa, polttoaineessa ja vessassa
- Feissarimokat: Kati nolaa itsensä kylpyhuoneen seinän viivojen takia
- Feissarimokat: Karoliinalta jäi lahja saamatta, koska sähkö on kallista
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut