Pojat kehuvat isiään, jotka saavat kirjoittamalla rahaa

Koulun pihalla oli alkamassa välitunti. Kolme pikkupoikaa kokoontui hiekkakentän laidalle juttelemaan. He olivat innoissaan, sillä keskustelu oli ajautunut aiheeseen, josta jokainen halusi olla oikeassa: kuka heistä tunsi kaikkein mahtavimman isän.

”Te ette arvaa, mitä minun isäni tekee”, aloitti ensimmäinen poika silmät loistaen.

”Hän istuu hetkeksi työpöytänsä ääreen, kirjoittaa pari kaunista riviä paperille ja kutsuu sitä runoksi. Sitten hän lähettää sen kustantajalle. Ja arvatkaa vielä mitä? Hän saa siitä viisisataa euroa! Ihmiset ostavat hänen kirjojansa ja vieläpä kiittävät häntä taiteesta.” hän vielä jatkoi.

Toinen poika ei aikonut jäädä alakynteen. Hän puuskahti ja heilautti takkinsa hihaa dramaattisesti ja sanoi:

”Se on kyllä ihan hienoa, mutta minun isäni tekee vielä parempaa. Hän säveltää ja kirjoittaa pari riviä sanoitusta, kutsuu sitä lauluksi ja levy-yhtiö maksaa siitä tuhat euroa! Koko yleisö laulaa mukana, ja hänen kappaleensa soivat radiossa.”

Kolmannen pojan isä yllätti

Kolmas poika kuunteli hetken hymyillen, nojasi koulun seinään ja sanoi rauhallisesti:

”Teidän isänne kuulostavat kyllä taitavilta, mutta kyllä minun isäni vasta taitava on.”

Kaksi muuta poikaa käänsivät katseensa häneen uteliaina, joten hän jatkoi:

”Hän ottaa paperin, kirjoittaa siihen vain muutaman rivin, joskus lähes koko tekstin ulkomuistista. Hän kutsuu sitä saarnaksi. Ja kun hän esittää sen sunnuntaina kirkossa, niin arvatkaa mitä tapahtuu? Heti sen jälkeen neljä ihmistä kiertää penkkirivejä ja kerää rahaa!”

Toiset pojat olivat hetken hiljaa, eivätkä tienneet mitä sanoa. Lopulta he kaikki ratkesivat nauramaan. Ja niin välitunti jatkui hyvällä mielellä. Jokaisen mielessä oli ajatus siitä, että ehkä jokaisen isä oli omalla tavallaan paras.