Näitä on maisteltu, joita tuskin kukaan muu on suuhunsa laittanut
Kulinaarinen maailma laajentuu jatkuvasti mitä kummallisimmilla mauilla.
Kaikkea ei ole oikeastaan edes tarkoitus maistaa, mutta jotkut ovat tehneen niin ja usein niin on käynyt vahingossa. Moni asia olisi parasta jättää maistamatta. Sellaisia asioita on nyt paljastettu, joita on maistettu ja jota ei olisi kannattanut tehdä.
Outoja maisteltuja asioita, joita on paljastettu maistaneen:
”Minun lemmikkikettuni teki pikkuhätänsä suuhuni, sillä aikaa, kun nukuin. Joten olen maistanut ketun pissaa. En suosittele. Se maistui suussani tuntien ajan, vaikka huuhtelin suutani.”
”Sain kerran vahingossa deodoranttia suuhuni. Se ei ollut mukava kokemus, koska se ei todellakaan maistu yhtä hyvältä kuin miltä tuoksuu.”
”Kerran lapsena, kun ajoin pyörällä, lensi suuhuni leppäkerttu. Ne erittävät jotain keltaista ainetta, jolla estää syömästä niitä. Älä ikinä syö leppäkerttua, koska edes suun huuhtelu ei tässä auttanut.”
”Poroa, joka maistui samalta kuin punaiset lihat yleensäkin maistuvat.”, sanoo joku, joka ei selkeästi ole suomalainen.
”Maapähkinävoi- ja suolakurkkuvoileipiä…”
”Hiekkaa, jota söin päiväkodin pihan hiekkalaatikosta ollessani noin 4–6-vuotias. En muista nielinkö sitä vai pelkästään pureskelin. Nautin sen rapeasta koostumuksesta ja maanläheisestä mausta.”
Jos jotain outoa ei tule syötyä vahingossa, älä syö sitä ainakaan tarkoituksella.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Feissarimokat: Tauno keksi maksullisen kirjaston?
- Mies puristaa sitruunasta enemmän mehua kuin muut – syy naurattaa
- FM: Petri iskee naisia paperisilpun avulla?
- Miksi vaimo kutsui tuoretta aviomiestään Peugeotiksi? – vastaus ällistyttää
- Kauppinen huomasi, että uusi nimi pahentaa miestä
- FM: Voiko työkaveria pyytää käyttämään miedompaa pyykinpesuainetta?
- FM: Lapsille eväät kouluun kasvisruokapäivänä – Oskulla on esittää tähän syy
- FM: Muffinssit pestiin pesukoneessa, mutta miksi?
- Kuvaus tosimiehen pääsiäisestä – ”Tipu, mämmi ja noita-akka kuuluvat asiaan”
- FM: Tässäkö parhaimmat säästövinkit?
- Feissarimokat: Nainen peruu häät – naurettava syy
- Vanhat herrat ovat ”hyväkuntoisia” – vain yksi vika
- Kalle ilmoitti nimensä hassulla tavalla – menikö oikein?
- FM: Koiran hätä aiheuttaa omistajalle pahemman hädän
- FM: Nakit ja veriletut sopivat kasvissyöjille?
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- FM: Saitko sinäkin kutsun Ronjan rippijuhliin?