Jonne tuli kotiin kaksi tuntia myöhässä, sovitun ruoka-ajan jälkeen, vaatteet läpimärkänä.

Äiti odotti eteisessä huolestuneena ja vihaisena:

”Missä ihmeessä sinä olet ollut? Melkein jo soitin poliisit etsimään sinua!”

Jonne vastasi tyynesti:

”Ensin leikin yksinäni postinkantajaa, sen jälkeen leikittiin kavereiden kanssa koiraa.”

”No miten sinä postimiestä saatoit leikkiä, eihän sinulla ollut jaettavaa postiakaan?”, äiti kysyy.

”Olipas. Löysin meidän ullakolta ison nipun vaaleanpunaisia vanhoja kirjekuoria, jotka oli sidottu yhteen silkkinauhalla. Avasin silkkinauhan ja sitten vain jakelin kaikki kirjeet lähitienoon ihmisten postilaatikoihin.”, vastaa Jonne.

Raivostumisen puna alkoi hiipiä äidin poskipäihin, kun hän edelleen tivasi:

”No miten sinä olet noin läpimärkä? Oletko pudonnut järveen?”

Jonne vastasi:

”Me leikittiin koiraa kavereitten kanssa. Minä olin puhelinpylväs ja muut kaverit olivat koiria.”

LUE MYÖS