Päivän arvoitus: Kokeile selviäisitkö itse tästä pilleripulmasta
Jack on isänsä tiedelabrassa, missä hänen isänsä antaa hänelle yhden punaisen ja yhden sinisen pillerin. Isä kertoo, että niiden avulla saa supervoimat ja tulee todella vahvaksi.
Isä antaa Jackille vielä toisen sinisen ja punaisen pillerin, siltä varalta, jos ensimmäiset pillerit katoavat. Isä muistuttaa ottamaan yhden sinisen ja yhden punaisen pillerin.
Jack on matkalla kotiin, kun häntä vastaan tulee rosvojoukko. He kaappaavat Jackin ja vievät mukanaan.
Perillä rosvot heittävät Jackin pimeään selliin, jossa ei ole valoja. Hän pähkäilee hetken mitä tekisi, kunnes muistaa isän antamat pillerit.
Jack tajuaa, ettei pillereitä voi käyttää, kun sellissä on pimeää ja piti ottaa yksi sininen ja yksi punainen pilleri, ja hänellä on molempia kaksi.
Miten Jack pääsee pois sellistä? (Vastaus löytyy sivun alaosasta)
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Vastaus: Jack puolittaa kaikki pillerit ja ottaa toiset puolikkaat. Eli neljä pilleriä, kaksi sinistä ja kaksi punaista. Hän ottaa esim. kaikki ylemmät puolikkaat, joten siinä on kaksi sinisen puolikasta, eli yksi sininen pilleri, ja kaksi punaisen puolikasta, eli yksi punainen pilleri. Jack syö puolikkaat pillerinsä ja pääsee pois sellistä supervoimillaan ja menee kotiin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin helposti sottapytystä tuli siisti – riisi auttoi
- Iäkäs rouva asui 20 vuotta ilmaiseksi – fiksu nainen
- Näin suomalaiset saivat huijattua junamatkat
- FM: Suomi esiintyi viisuissa niin monentenako? Seitsemän toistan TENA?
- Seurakunnassa ratkottiin ristisanaa – ”Lindallakin on sellainen”
- Feissarimokat: Eihän mies voi olla hajusteherkkä?
- Auliksella on kaamea kankkunen – teepussi pelastaisi aamun
- Vaimo on rutannut seteleitä – vain yksi ryppy järkyttää
- Feissarimokat: Lapsi häpäisee äidin kauppajonossa – vain koiranruuan avulla
- Feissarimokat: Mitä jos vauvoille ei enää lässytettäisi?
- Koulussa kysellään liikaa – Esko saa korvapuustin
- Matti juo maitokahvia ja Veikolle tulee sen takia kiire
- Feissarimokat: Haluan kuluttamani rahat takaisin – ei onnistu?
- Auliksella on kaamea kankkunen – teepussi pelastaisi aamun
- Feissarimokat: Anne ei tajua – on vaaraksi liikenteelle!
- Feissarimokat: Lapsi häpäisee äidin kauppajonossa – vain koiranruuan avulla
- Rikkaalla rouvalla on riesanaan tottelevainen Börje
- Paavon päiväkoti käy retkellä – äiti pelästyy