Leikkimökki oli pienien mustien pallojen peitossa – äiti kauhistui ne nähdessään
Australia on täynnä mitä ihmeellisempiä eläimiä ja muita luonnon ihmeitä. Aiemmin on uutisoitu esimerkiksi lastenhuoneen katosta löytyvistä sadoista suurista hämähäkeistä.
Nyt on taas eräs australialainen äiti joutunut säikähtämään jostakin, jossa voisivat olla asialla jotkin eläimet tai hyönteiset. Tämä äiti nimittäin löysi lapsen sisätiloissa säilytetystä leikkimökistä pieniä pallukoita. Niitä oli siellä uskomaton määrä katossa, lattialla ja seinissä. Äiti ajatteli niiden ensin olevan termiittejä.
Kun nainen jakoi näistä samankokoisista tummista pallukoista kuvan sosiaalisessa mediassa, sai hän paljon päätelmiä siitä, mitä nämä pallukat voisivat olla. Yksi mietti, että koi ei ole voinut olla asialla, koska määrä on niin suuri. Joku mietti, että olisiko esimerkiksi hiiri voinut ne kantaa sinne, jolloin ne voisivat olla esimerkiksi jotain siemeniä.
Tätä ei ole vieläkään selvitetty, että mitä nämä pallukat ovat. Eräs vastauksista kuitenkin oli erittäin hyvä: jos ne ovat täysin kiinteitä, eivätkä hajoa puristelusta, ne voisivat olla jonkin lelun sisälmykset. Ja jos taas ne hajoavat pölyksi, ovat ne jonkin eläimen kakkaa. Jos kyseessä ovat jonkin eläimen munineet munat, niiden sisältä tulee jotain, kun niitä puristaa.
Käyhän katsomassa täältä kuvaa munista, jolloin voit tehdä myös oman päätöksen siitä, mitä nämä tuhannet munat ovat. Paras ehdotus oli se, että kyseessä ovat lännenkermesmarjan siemenet, koska sellaisilta ne juuri näyttävät.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi vaimo kutsui tuoretta aviomiestään Peugeotiksi? – vastaus ällistyttää
- Kauppinen huomasi, että uusi nimi pahentaa miestä
- FM: Voiko työkaveria pyytää käyttämään miedompaa pyykinpesuainetta?
- FM: Lapsille eväät kouluun kasvisruokapäivänä – Oskulla on esittää tähän syy
- FM: Muffinssit pestiin pesukoneessa, mutta miksi?
- Kuvaus tosimiehen pääsiäisestä – ”Tipu, mämmi ja noita-akka kuuluvat asiaan”
- FM: Tässäkö parhaimmat säästövinkit?
- FM: Nakit ja veriletut sopivat kasvissyöjille?
- FM: Saitko sinäkin kutsun Ronjan rippijuhliin?
- FM: Yllättävä jumi esti viemästä koiraa yöllä lenkille
- Feissarimokat: Nainen peruu häät – naurettava syy
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Vanhat herrat ovat ”hyväkuntoisia” – vain yksi vika
- Kalle ilmoitti nimensä hassulla tavalla – menikö oikein?
- FM: Koiran hätä aiheuttaa omistajalle pahemman hädän
- FM: Nakit ja veriletut sopivat kasvissyöjille?
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa