Solariumin vaikutukset – ihosyöpää sairastava nainen julkaisi järkyttävän kuvan!
Kuva: salon-lakszmi
Kesä toi mukanaan ihanan lämpimän auringonpaisteen myös tänne pohjoiseen. Me kalpeat suomalaiset yritämme usein saada rusketusta pintaan ennen rannalle kirmaamista solariumista. Ruskettumisessa piilee kuitenkin vakavia riskejä, ja tämä uutinen onkin mainio muistutus jokaiselle auringonpalvojalle.
Tawny Willoughby sai kirjaimellisesti tuntea nahoissaan ruskettumisen vaarat jo alaikäisenä. Willoughby oli jo teini-iässä solariumin suurkuluttaja. Hän kertoo käyneensä solariumissa säännöllisesti, parhaillaan jopa neljä kertaa viikossa.
Täytettyään 21 vuotta, hänellä oli ehditty todeta tyvisolusyöpä viisi kertaa ja levyepiteelikarsinooma kerran. Willoughby käy ihotautilääkärillään kontrollissa 1-2 kertaa vuodessa ja lähes joka käynnin yhteydessä häneltä poistetaan ihosyöpää.
Nyt 27-vuotias Willoughby on jakanut Facebookissa kasvokuvan itsestään ihosyövän poistamisen jäljiltä. Hänen naamansa on täynnä kivuilaan näköisiä rakkuloita ja arpia. Kuvan hän halusi julkaista varoittaakseen muita ihmisiä solariumin vaaroista.
Kuvan mukana Willoughby kirjoitti tekstin: ”Jos joku tarvitsee motivaatiota pysyäkseen poissa solariumista tai auringosta, täältä pesee! Tässä näette, mitä ihosyövän hoito saa aikaan. Käytä aurinkovoidetta ja spray-rusketusta. Sinulla on vain yksi iho, pidä siitä huolta. Ota opiksesi toisten virheistä. Älä anna rusketuksen estää sinua näkemästä lapsiesi kasvavan. ”
Lähde
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Feissarimokat: En kehtaa ostaa muroja ja hiusväriä – miksi ei voi ostaa anonyymisti?
- Feissarimokat: Haluan kuluttamani rahat takaisin – ei onnistu?
- Matti juo maitokahvia ja Veikolle tulee sen takia kiire
- Koulussa kysellään liikaa – Esko saa korvapuustin
- Rikkaalla rouvalla on riesanaan tottelevainen Börje
- FM: Ruusupuskan kasvattaminen onkin näin helppoa
- Feissarimokat: Lapsi häiritsee pentukoiran unta – valitus lähti
- Feissarimokat: Kaikilla ei pitäisi olla oikeutta soittaa puhelimella?
- FM: Varashälyttimet soivat 2 vuoden ajan – syyllinen löytyi ja se nauratti
- Feissarimokat: Ketä-sanaa käytetään väärin, ärsyttääkö?
- Feissarimokat: Nainen peruu häät – naurettava syy
- FM: Viivi laittoi saunan päälle – mies sai loppuiän muiston
- FM: Nakit ja veriletut sopivat kasvissyöjille?
- FM: ”Maksoin 37 kuukautta liikaa vuokraa – näin kävi”
- FM: Saitko sinäkin kutsun Ronjan rippijuhliin?
- Koulussa kysellään liikaa – Esko saa korvapuustin
- Rikkaalla rouvalla on riesanaan tottelevainen Börje
- Feissarimokat: Haluan kuluttamani rahat takaisin – ei onnistu?