Kumppanin vanhempien tapaaminen ‒ 5 vaihetta, jotka sinäkin käyt läpi
Oletko ollut suhteessa jo jonkun aikaa, ja kumppanisi on alkanut heitellä ilmoille ehdotuksia vanhempien tapaamisesta? Vaikka kyseessä olisi kuinka mahtava tyyppi tahansa, kurkkuasi saattaa alkaa kuristaa ja mietit jo valmiiksi pakoreittiä tai mahdollista sairautta, johon voisit kätevästi sairastua juuri ennen H-hetkeä. Varsinkin jos olet hieman ujompaa sorttia, kumppanin vanhempien tapaaminen saattaa kauhistuttaa ja pelottaa, vaikka tiedätkin, että tämä askel on jossain vaiheessa vain otettava.
Mutta asia voi olla myös päinvastoin. Saatat jopa odottaa tapaamista innolla, sillä totta kai haluat tietää kaiken mahdollisen uudesta hanipööstäsi ja millainen hänen perheensä on. Itse asiassa olet itsekin miettinyt, milloin tämä tapahtuu.
Kumppanin vanhempien tapaamisessa on 5 vaihetta, jotka sinäkin todennäköisesti käyt läpi. Ensimmäisessä vaiheessa alkaa suunnittelu, kun mietitte yhdessä minne kaikkialle voisitte vanhemmat viedä. Puistoon piknikille? Ravintolaillalliselle? Tässä vaiheessa kaikki on vielä hauskaa ja selkeää, kunnes koittaa vaihe 2. Alat miettiä, oletko sittenkään vielä valmis? Tehän aloitte deittailla vasta kuukausi sitten? Entä jos eroatte liian pian ja olette jo sotkeneet vanhemmat mukaan sotkuun? Apua!
Onneksi vaihe 3 tulee suht pian, jossa alat valmistautua tapaamiseen käytännössä. Mitä pukisit päällesi, jottet näytä epäilyttävältä heti kättelyssä? Alat myös muistella kumppanisi perheen taustoja ja sitä, mitä kukakin serkku teki työkseen. Toivottavasti muistisi pelaa, sillä pian jo istutte illallispöydässä neljästään, ja 4. vaiheen paniikki alkaa hiipimään kehoosi. Huomaat puhuvasi aivan liikaa ja liian nopeasti. Tässä vaiheessa auttaa, jos edessäsi on lasi viiniä tai olutta. Mutta ei luoja sentään enempää.
Vaihe 5 on täällä lopultakin. Hyvästelyt ja loppusanat. Hei, sehän meni hyvin eikö vain? Vai menikö… Katso hauska video vanhempien tapaamisesta alta!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Feissarimokat: En kehtaa ostaa muroja ja hiusväriä – miksi ei voi ostaa anonyymisti?
- Feissarimokat: Haluan kuluttamani rahat takaisin – ei onnistu?
- Matti juo maitokahvia ja Veikolle tulee sen takia kiire
- Koulussa kysellään liikaa – Esko saa korvapuustin
- Rikkaalla rouvalla on riesanaan tottelevainen Börje
- FM: Ruusupuskan kasvattaminen onkin näin helppoa
- Feissarimokat: Lapsi häiritsee pentukoiran unta – valitus lähti
- Feissarimokat: Kaikilla ei pitäisi olla oikeutta soittaa puhelimella?
- FM: Varashälyttimet soivat 2 vuoden ajan – syyllinen löytyi ja se nauratti
- Feissarimokat: Ketä-sanaa käytetään väärin, ärsyttääkö?
- Feissarimokat: Nainen peruu häät – naurettava syy
- FM: Viivi laittoi saunan päälle – mies sai loppuiän muiston
- FM: Nakit ja veriletut sopivat kasvissyöjille?
- FM: ”Maksoin 37 kuukautta liikaa vuokraa – näin kävi”
- FM: Saitko sinäkin kutsun Ronjan rippijuhliin?
- Koulussa kysellään liikaa – Esko saa korvapuustin
- Rikkaalla rouvalla on riesanaan tottelevainen Börje
- Feissarimokat: Haluan kuluttamani rahat takaisin – ei onnistu?