Kärsitkö univaikeuksista? Katso faktat nukkumisesta, joita et kenties vielä tiennyt!

Talvella sängyssä voisi viettää suurimman osan vuorokaudesta. Varsinkin, jos päivärytmisi on iltapainotteinen, tuntuu ettei edes aamukahveja ehdi juoda, ennen kuin se vähäinenkin valo häviää horisonttiin.
Tiedämme kaikki, että riittävä uni ja lepo ovat hyväksi terveydelle, saavat olosi virkeämmäksi ja edistävät esimerkiksi myös painonhallintaa. Mutta nukkumiseen liittyy muitakin faktoja, joista et kenties ole kuullutkaan! Kärsitkö univaikeuksista? Siinä tapauksessa katso alta video nukkumisen nippelitiedoista.
Buzzfeedin videon mukaan liian vähäinen nukkuminen voi johtaa valehteluun, varasteluun ja pettämiseen. Unenpuute voi siis hyvinkin olla yksi syy epäeettiseen toimintaan. Tätä ei silti ehkä kuitenkaan kannata sanoa puolisolle, kun hän löytää epäilyttävän puhelinnumeron takkisi taskusta. Unenpuute liitetään myös ylenpalttiseen mässäilyyn, joten seuraavan kerran kun huomaat hiipiväsi taas yön pimeydessä jääkaapille ja ihmettelet mistä nämä herkkuhimot kumpuavat, suuntaa sänkyyn ja vastaus voi hyvinkin löytyä vällyjen välistä.
Varsinkin opiskelijoiden arkeen kuuluu yömyöhään valvominen ja pänttääminen pikkutunneille asti. Vaikka tuntuisi, että tällöin sinulla olisi parhaiten aikaa ja rauhaa lukea tentteihin, tämä ratkaisu ei kannata. Väsyneenä opiskellessa saatat nimittäin unohtaa 40 prosenttia lukemastasi.
Yhden tutkimuksen mukaan täysikuun aikaan ihminen nukkuu yössä 20 minuuttia vähemmän, ja menettää 30 prosenttia syvän unen vaiheesta. Liekö kuun kirkkaus syynä vai vanhan uskomuksen mukainen kuuhulluus? Vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan autonkuljettajat joutuvat 17 prosenttia todennäköisemmin onnettomuuteen pimeän aikaan. Yksi syy lisää arvostaa hyviä yöunia, varsinkin kaamos-Suomessa.
Jotkut ihmiset voivat nähdä unensa vain mustavalkoisina, ja tutkijat uskovat, että se voi juontaa juurensa aikaan, jolloin kaikki TV-lähetykset olivat mustavalkoisia. Naiset erityisesti voivat olla kiinnostuneita faktasta, että jo yhden yön nukkumattomuus voi kuivattaa ihoa ja sen vuoksi juonteet ja rypyt erottuvat selkeämmin. Lyhyet yöunet ovat yhteydessä myös kohonneeseen verenpaineeseen sekä kolesteroliin.
Hyvät yöunet poistavat myrkyllisiä ainesosia aivoistasi, ja suurin osa ihmisistä nukkuu parhaiten 18-22 asteen lämpötilassa. Jos siis sinulla on vaikeuksia saada unenpäästä kiinni, kannattaa tsekata huoneesi lämpötila. Ja jos taas nukkuminen ei ole sinulle hankalaa ollenkaan ja rakastat päiväunia, tässä sinulle useita hyviä syitä käpertyä sohvalle. Hyvää yötä!
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Feissarimokat: Onko oikein antaa koiralle ihmisen nimi?
- Päivän vitsi: Kallen matikan numero nousee, koska paloauton sireenit ulvovat
- Feissarimokat: Paulan harmitus – tajusiko lentokoneen mies, että mustikkamehu ei maksanut mitään?
- Villen äidillä on erikoinen kyky – se kertoo ruuan valmistumisesta
- Feissarimokat: Nainen peruu häät naurettavasta syystä – oikein ärsyttää
- Feissarimokat: Hän otti toisen omaisuutta ja jätti kympin tilalle – oliko varkaus?
- Päivän vitsi: Hän oli hinnoitellut itsensäkin itselle liian kalliiksi
- Päivän vitsi: Miehen taskusta löytyy hevosen puhelinnumero – on vale
- Tämä hauska tarina paljastaa totuuden täydellisestä miehestä (ja naisesta) – lopussa yllätys
- Feissarimokat: Taina ostaa maailman parasta salaattia – syynä häpeä
- Feissarimokat: Nainen peruu häät naurettavasta syystä – oikein ärsyttää
- Päivän vitsi: Naisen kaikilla lapsilla oli sama nimi ja hyvästä syystä
- Feissarimokat: Taina ostaa maailman parasta salaattia – syynä häpeä
- Feissarimokat: Lapseni häiritsee koiran unta – saimme valituksen
- Feissarimokat: Paulan harmitus – tajusiko lentokoneen mies, että mustikkamehu ei maksanut mitään?
- Feissarimokat: Koiran uusi lelu tuli maksamaan maltaita
- Tämä hauska tarina paljastaa totuuden täydellisestä miehestä (ja naisesta) – lopussa yllätys
- Päivän vitsi: Kallen matikan numero nousee, koska paloauton sireenit ulvovat