Parisuhde ja joulunpyhät ‒ odotukset ja todellisuus, katso hauska video!

Joulunpyhät ovat ihanaa ja rentouttavaa aikaa, jolloin on aikaa läheisille, voit todella nauttia heidän seurastaan aamusta iltaan ja tehdä heidän kanssaan kaikkea sitä, mitä arkena ei aina ehdi. Katsoa kaikki lempielokuvat yhdessä, vaihtaa ihania lahjoja, pelata lautapelejä, käydä kävelylenkeillä ja jutella kaikesta syvällisestä aamun pikkutunneille saakka.
Ylläoleva on yleensä niitä odotuksia, suuriakin, joita jouluun ja sitä ympäröiville päiville aina uuteenvuoteen asti lastataan. Siksi ei ole ihme, että jos jokin tai mikään näistä odotuksista ei toteudu, kaikkien joululoma on pilalla, ja tuntuu ettei mikään voi asioita parantaa. Alkaa riitely ja niistä turhistakin asioista väittely. Buzzfeed teki hauskan videon siitä, miten pariskuntien odotukset ja todellisuus eroavat toisistaan joulunpyhien aikaan.
Videolla näytetään eri vaiheet. Kaikki alkaa siitä, että todistelet kumppanillesi, kuinka perheesi tulee rakastamaan sinua, vaikka kumppanisi onkin asian suhteen hieman epäileväinen. Astutte sisään ovesta ja iloisten halausten ja suukkojen sijaan vastassa odottavat tuomitsevat kasvot ja puuskassa olevat käsivarret. Sinä taas odotit aplodeja ja hurraa-huutoja sen vuoksi, että sinulla on vihdoin tyttö- tai poikaystävä.
Yksi vaiheista on joulun perinteiden jakaminen yhdessä. Kumppanisi ihmettelee, kuinka et ole aikaisemmin nähnyt joulun klassikkoelokuvaa ja valmistautuu katsomaan sitä kanssasi söpösti sylikkäin. Sinä vakuutat, että haluat katsoa elokuvan. Todellisuudessa alatte riitelemään siitä, onko Die Hard oikeasti jouluelokuva, ja tunnelma niin sanotusti lässähtää.
Firman joulujuhlat ovat yksi paikka, jossa odotukset ja todellisuus eivät kenties kohtaa keskenään. Unelmissasi kaikki kehuvat kumppaniasi ja toivovat jopa, että hän tulisi teidän firmaanne töihin, onhan hän vain niin uskomattoman hyvä tyyppi. Todellisuudessa tapahtuu jotain väärinkäsityksiä, jonka vuoksi kumppaniasi ei ehkä päästetä seuraaviin firman tilaisuuksiin. Kannattaa myös kertoa selvästi, kuka on firman pomo.
Joulunpyhien säästä odotetaan ihanan pientä kirpakkaa pakkasta, kaunista hiljalleen leijailevaa lumisadetta ja romanttista maiseman katselua käsi kädessä. Todellisuudessa unohditte taas laittaa tarpeeksi vaatetta päälle, joten saatte todennäköisesti flunssan muutaman päivän päästä ulkoilureissustanne. Todennäköisesti sataa vettä lumen sijaan, ja hytisette ulkona pakolliset viisi minuuttia, jonka jälkeen palaatte villasukkien ja glögin ääreen. Toisaalta, onhan sekin romanttista.
Lahjojen jaossa vasta odotukset ovatkin korkealla. Odotat saavasi jotain mieletöntä, kenties juuri sinua varten teetätettyä, jota olet halunnut jo kuukausia, kenties vuosia. Jotain, johon on panostettu tunnetta ja vaivaa, ja olet valmis jo huutamaan riemusta lahjan avatessasi. Valitettavasti kumppanisi on ehkä ollut liian kiireinen, rahaton tai mielikuvitukseton tähän ja paketista paljastuu… no, jotain muuta. Tätä tilannetta varten kannattaa harjoitella parasta tekohymyäsi. Sillä eiväthän lahjat ole joulun idea, eihän?
Katso alta hauska video joulun odotuksista ‒ onko sinulle ikinä käynyt näin?
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nainen löytää sohvan välistä roskan – meinaa erota ennen kuin saa tietää mikä roska oikeasti on
- Koira haukkuu naapurissa, mutta mies saa sen hauskalla keinolla hiljaiseksi – omistaja suuttui
- Feissarimokat: Antilla on hulvaton vinkki siihen, miten voi säästää sähköä
- Feissarimokat: Miten HopLopin liukumäet pestään? Mielenkiintoinen kysymys
- Feissarimokat: Mies ei kehdannut tilata kauppatilauksessa terveyssiteitä, koska…
- Milloin pieni on parempi kuin iso? Tässä hauskoja vastauksia
- Feissarimokat: Make halusi vain ostaa kattilan ja kirjoitti koskettavan runon
- Feissarimokat: Miksei nainen voinut heti sanoa, mistä on kyse?
- Feissarimokat: Nainen hakee huomiota nukkuvalta mieheltä – ei saa vastakaikua
- Feissarimokat: Naisen autossa ei ollut ilmastointia – totuus tuli ilmi liian myöhään
- Feissarimokat: Pihi ystävä huomautti Kirsiä liian tiheistä vessakäynneistä
- Vitsi: Lahtiset menevät hammaslääkäriin, mutta kumpi onkaan potilas?
- Feissarimokat: Naisen autossa ei ollut ilmastointia – totuus tuli ilmi liian myöhään
- Feissarimokat: ”Miten häät estetään?” – anopilla on ikäviä suunnitelmia
- Feissarimokat: Huijasiko tämä nainen itsensä naimisiin?
- Feissarimokat: Miksei nainen voinut heti sanoa, mistä on kyse?
- Vaimon vitsi meni läpi tai niin hän luuli ja joutui lopulta itkemään
- Feissarimokat: Koirat otetaan mukaan kauppaan, vaikka väkisillä ja sitähän tässä ei kysytty