Miehen outo paljastus: ”Olen kirjoittanut sukunimeni väärin 29 vuoden ajan…”
Miten voi olla mahdollista, että ei ole tiennyt omaan sukunimeään ennen kuin meni suvun hautajaisiin?
Eräälle miehelle on käynyt ihan oikeasti niin. Tai hän on lausunut kyllä sukunimensä oikein, mutta kirjoitusasussa on ollut eräs virhe.
Tämä selvisi miehelle hänen isoisänsä hautajaisissa, jossa hän näki isoisän sukunimen kirjoitettuna paperille. Mies luuli ensin, että paperissa oli virhe, koska kyse oli samasta sukunimestä mikä hänellä itselläänkin on.
Sukunimeksi oli kirjoitettu paperille Delucio eikä DeLucio eli ero oli vain siinä, että L-kirjain olisi miehen mielestä pitänyt kirjoittaa isolla eikä pienellä. Kun mies kertoi tästä sukunimen väärinkirjoituksesta muulle suvulle, he hämmentyivät.
Muun suvun mukaan sukunimi oli kirjoitettu tuohon paperiin ihan oikein. Lopulta miehen isä paljasti suuren salaisuuden 50 vuoden takaa. Hän oli nimittäin alkanut kirjoittamaan sukunimen silloin isolla L-kirjaimella. Hän ei ollut koskaan jäänyt siitä kiinni missään. Edes lakitoimistoissa ei ollut huomattu sitä.
Nyt salaisuus paljastui ja mies sai tietää vasta 29 vuoden iässä, että hän ei ollutkaan DeLucio, vaan Delucio.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Nainen istui perjantaina baarissa – kotityöt hoituivat samalla
- Feissarimokat: Häh, eivätkö kalat säikykään puhetta?
- Feissarimokat: Morsian perui häät – syy ihan naurettava
- Isäntä otti bussin taksin sijaan – tuli kalliiksi
- Feissarimokat: Karoliina ei tule saamaan joululahjoja – syynä sähkö
- Feissarimokat: ”Lapseni joutui vahingossa ruotsinkieliselle luokalle”
- Feissarimokat: Pyykit jäivät jumiin – kuinka nopeasti homehtuvat?
- Tällä firmalla ei ole varaa edes askeleisiin?
- Feissarimokat: Tämä mies elämässä? Tarkista passi!
- Feissarimokat: Mutu-tuntumalla ei olekaan sama kuin muna-tuntumalla?
- Feissarimokat: Morsian perui häät – syy ihan naurettava
- Feissarimokat: Sari pilasi työhaastattelun jalallaan?
- Feissarimokat: Ada eksyi kodin lähellä – nyt naurattaa jo
- Feissarimokat: Lahja kauneuteen meni harakoille?
- Tällä firmalla ei ole varaa edes askeleisiin?
- Feissarimokat: Paula esitti naapurilleen liian henkilökohtaisen kysymyksen?
- Feissarimokat: Postilla joudutaan tekemään joskus turhaa työtä?
- Feissarimokat: Kassassa tuli viivettä – maiskuttelija mies takana sai palautetta