Naisen päiväkirja: ”Päätin etten kestä tätä enää vaan otin asian esille…”
Olimme sopineet tapaavamme kaupungilla yhteistä kahvikupposta varten.
Olin ollut ostoksilla ystävieni kanssa koko päivän ja ajattelin että ehkä hän on loukkaantunut, koska olin hieman myöhässä. Hän ei kuitenkaan sanonut siitä mitään.
Keskustelu ei sujunut, hän oli hiljainen. Ehdotin että siirtyisimme jonnekin hiljaisempaan paikkaan, jotta voisimme keskustella. Tähän hän suostuikin mutta pysyi kuitenkin hiljaa.
Kysyin häneltä, oliko hänellä murheita- hän vastasi: ”Ei tässä mitään.”
Kysyin, onko minun syytäni, että hän on vaitonainen ja juro.
Hän sanoi, että ei ole mitään hätää eikä minun pitäisi olla huolissani.
Kotimatkalla kerroin hänelle rakastavani häntä, hän hymyili ja jatkoi ajamista. En voi ymmärtää hänen käytöstään enkä tiedä miksi hän ei vastannut rakkaudentunnustukseeni.
Kotona tunsin kuin olisin kadottanut mieheni johonkin usvaan, ikään kuin hän ei enää halunnutkaan löytää minua. Hän vain istui ja tuijotti televisiota; hän vaikutti todella kaukaiselta ja etäiseltä.
Lopulta päätin mennä nukkumaan, mieheni seurasi minua 10 minuutin kuluttua ja yllättäen vastasi rakkauteeni ja hyväilyihini, rakastelimme, mutta silti hän tuntui omituisen poissaolevalta.
Päätin etten kestä tätä enää vaan otin asian esille. Huomasin hänen kuitenkin nukahtaneen. Itkin itseni huolineni uneen.
En tiedä mitä tehdä. Olen jo varma, että miehelläni on suhde. Elämäni on katastrofi.
SIVU AVIOMIEHEN PÄIVÄKIRJASTA
Lauantai-ilta: Tänään Kärpät hävisi, mutta sainpahan pi**ua.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vanhat herrat ovat ”hyväkuntoisia” – vain yksi vika
- Feissarimokat: Punalappujumalat ja ruokien säilyminen puhutti
- Feissarimokat: Fiksua säästämistä liiketilassa pakkasella
- Bussikuskin outo tapa: Bussi on siksi joko myöhässä tai etuajassa
- Kullankaivajan vaimo järjesti yllätyksen taivaanportilla
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa
- Feissarimokat: Näin voit leuhottaa ruokakaupassa!
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Mies vie naisensa syömään ravintolaan – ei pääty hyvin
- Nuori mies nolaa itsensä tietämättään – koko perheen edessä
- Feissarimokat: Ehkäisy epäonnistuu ennen kuin sitä edes ehti käyttämään
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Näin mies naurattaa ja itkettää vaimoaan yhtä aikaa
- Hullut soutelevat entistä hullummalla tavalla, kun heitä neuvotaan
- Feissarimokat: Näin säästät maidossa, polttoaineessa ja vessassa
- Feissarimokat: Kati nolaa itsensä kylpyhuoneen seinän viivojen takia
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa