Näin vaimo osasi vihdoin 20 vuoden avioliittovuoden jälkeen keittää miehelle mieluisaa puuroa
Pariskunta on ollut naimisissa jo 20 vuoden ajan, ja vaimo on joka aamu keittänyt tunnollisesti miehellensä aamupuuron.
Mies kun on normaali suomalainen tuppisuu, ei hän ole koskaan uskaltanut moittia puuron laatua, vaan on syönyt puuron hiljaisuuden vallitessa kiltisti ja ollut aina nyrpeän näköinen.
Nyt vaimo päätti kuitenkin kysyä, että eikö puuro maistu.
No, kyllähän sitä syö ennen kuin selkäänsä ottaa, tuumaa mies lehden takaa, mutta kun se ei ole sellaista, mihin hän on aiemmin tottunut.
No millaista sen sitten pitäisi olla? kysyy vaimo hieman närkästyneenä.
No en minä osaa muuta sanoa, kuin erilaista mitä äiti aina teki.
Seuraavana aamuna, vaimon ollessa puhelimessa oli puurokattila unohtunut hellalle liian pitkäksi aikaa ja puuro paloi pohjaan kiinni.
Vaimo päätti, että hän koittaa syökö hänen miehensä tuota puuroa kommentoimatta mitään vai jääkö puuro peräti syömättä.
Mies heräsi ja asteli pöydän ääreen syömään puuroa, jolloin näytti siltä, että mies jopa hymyili vähän.
Taisi maistua? kysyi vaimo, koska lautanen oli kaavittu tyhjäksi ja nuoltukin vielä.
Kyllä maistui ja olikin hyvää. Nyt olit osannut keittää puuron juuri niin kuin äitikin sen aikoinaan teki.
LUE MYÖS
- Feissarimokat: Teinin käytös lennolla ärsyttää isää – ”Osta mulle toi panini”
- Feissarimokat: Väärä väännös pilasi sipsihalut
- Feissarimokat: Näin selviät vessahädästä ilman vessaa
- Samuli mokasi töissä – samalla varmistui varma työpaikka
- Feissarimokat: Haluan kuluttamani rahat takaisin – miksi ei onnistu?
- Hammaskeiju antoi euron – verotoimisto neuvoi veronmaksusta
- Feissarimokat: ”Eihän mies voi olla olla hajuvedelle allerginen?”
- Tässä suomalaisessa kaupungissa on ikuinen kesä – energiaa kuluu
- Saija oli yökylässä Mikan luona – vitsin takia ei ollut toista kertaa
- Miehellä on vitsit vähissä – housujen vetoketjun takia
- Feissarimokat: Morsian perui häät – syy ihan naurettava
- Tällä firmalla ei ole varaa edes askeleisiin?
- Feissarimokat: Neuvolassa kirjoitettiin lappuun sekavia
- Naiset erehtyivät pahasti – ei ärrävikainen vaan vain savolainen
- Feissarimokat: Eikö Pipsa Possukaan ole lapselle enää turvallinen?
- Koira sai uuden lelun – tapahtui jotain ja se maksoi 305 euroa
- Janita osti punalaputettua lohta – liika-ajattelu pilasi tuotteen
- Feissarimokat: ”Lapseni joutui vahingossa ruotsinkieliselle luokalle”