Nainen kertoo ärsyyntyneensä siskonsa tavasta nimetä lapsensa – ei ole mikään ihme
Turhautunut nainen on kysynyt sosiaalisessa mediassa muilta käyttäjiltä, että onko hän kohtuuton, kun on suuttunut siskolleen.
Nainen kertoo suuttumisensa syyn: hänen siskonsa on nimennyt lapsensa samalla tavalla kuin hän. Naisella on kaksi poikaa nimeltään Hayden ja Oliver. Kun hänen siskonsa sai tytön, nimesi sisko hänet Haydeniksi. Tästä nainen ei vielä kertonut suuttuneensa, koska kyse oli tytöstä. Hänen Haydeninsa on poika.
Mutta kun sisko sai toisen lapsen, oli lapsi poika, ja hänet sisko kertoi nimeävänsä Oliveriksi. Nyt naisen siskolla on samannimiset lapset kuin hänellä itsellä. Ehkä tässä on syytä suuttua ja siitä nainen nyt kysyi muilta.
Joku kysyi naiselta, että onko hänen siskonsa muullakin tavoin matkinut häntä. Erään mielestä nuorempana on normaalia, että sisko matkii esimerkiksi siskonsa pukeutumistyyliä ja käyttäytymistä, mutta ei enää aikuisena.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS
- Feissarimokat: ”Eihän mies voi olla olla hajuvedelle allerginen?”
- Tässä suomalaisessa kaupungissa on ikuinen kesä – energiaa kuluu
- Saija oli yökylässä Mikan luona – vitsin takia ei ollut toista kertaa
- Miehellä on vitsit vähissä – housujen vetoketjun takia
- Omena päivässä pitää lääkärin, ei kun äijät baarista loitolla
- Feissarimokat: Nolo ääni yllätti Haraldin hautajaisissa – nyt selvisi kuka sen aiheutti
- Naiset erehtyivät pahasti – ei ärrävikainen vaan vain savolainen
- Tajuatko tätä? – kerro mikä luku tulee perjantain kohdalle?
- Janita osti punalaputettua lohta – liika-ajattelu pilasi tuotteen
- Koira sai uuden lelun – tapahtui jotain ja se maksoi 305 euroa
- Feissarimokat: Morsian perui häät – syy ihan naurettava
- Tällä firmalla ei ole varaa edes askeleisiin?
- Feissarimokat: Neuvolassa kirjoitettiin lappuun sekavia
- Feissarimokat: Eikö Pipsa Possukaan ole lapselle enää turvallinen?
- Naiset erehtyivät pahasti – ei ärrävikainen vaan vain savolainen
- Koira sai uuden lelun – tapahtui jotain ja se maksoi 305 euroa
- Janita osti punalaputettua lohta – liika-ajattelu pilasi tuotteen
- Feissarimokat: Kassassa tuli viivettä – maiskuttelija mies takana sai palautetta