Suojaa jalkasi punkeilta tällä kätevällä keinolla – ötökkä liukastuu eikä tartu kiinni ja sinä näytät hassulta

Punkit tulevat olemaan tämänkin kesän yksi puhutuimmista aiheista, eikä se ole mikään ihme.
Vaikka kyseessä ovat pienet ötökät, voivat ne silti tehdä joistakin maailman kolkista maailman vaarallisempia paikkoja. No toki voi olla vieläkin vaarallisempia paikkoja, mutta jos näitä kamalia otuksia on jossakin paljon, sinne ei ole syytä mennä.
Rokotuksiakin on olemassa, mutta ne eivät estä kaikkien näiden ötököiden aiheuttamia vakavia tauteja. No ihmettelet varmaan, että miksi tästä aiheesta kerrotaan hupisivustolla. Siihen on syy. Ensin pitää kertoa, että tämä niksi saattaa oikeasti toimia. Mutta se vaan kuulostaa aika hassulta.
Eli kun seuraavan kerran menet kävelemään paikkaan, jossa voi olla punkkeja, vedä jalkaan nailonsukkahousut. Ne ovat liukkaat, joten punkit liukastuvat niissä eivätkä jää jalkaan kiinni.
Voit käyttää myös samasta materiaalista tehtyjä polvisukkia, jotka sopivat hyvin myös miesten käyttöön. Se näyttää hauskalta shortseissa, mutta nauru loppuu lyhyeen, jos punkki tarttuu jalkaan. Sukkahousuista voi leikata hihat ja suojata myös käsivarret punkeilta.
Lähde: Land
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Feissarimokat: Kauppa on menossa kiinni – vieläkö ehtii napata viime hetken ostokset?
- Päivän vitsi: Rikkaalla rouvalla on riesanaan Börje
- Tyhmä tyyppi voittaa viisaan – ihan pokkana, ilman hajua asiasta!
- Nainen kirjoittaa jäähyväiset – saa vastaukseksi pilkallisen tanssin
- Ossi ja juhannuksen epäsuhtaiset juomat
- Feissarimokat: Keskuudestamme poistunut mummo otti yllättäen yhteyttä
- Nainen keksi: Näin uimarenkaasta pääsee nopeasti eroon
- Feissarimokat: Mikä suomalainen sana alkaa nen -tavulla? katso erikoinen vastaus
- Päivän vitsi: Bussikuskin outo tapa – siksi bussi oli joko myöhässä tai etuajassa
- Päivän vitsi: Ladaakin voi ladata