Arska kävi oudon tapansa takia psykiatrilla, joka paransi miehestä vain oudon osan
Lähiöpubin Arskalla oli outo tapa: Hän tuli pubiin joka ilta klo 19.00, tilasi tuopin olutta ja sen sijaan että olisi juonut sen – kaatoi sen kaula-aukostaan sisään, istui tuolillaan viisi minuuttia ja lähti sen jälkeen rauhallisesti paita ja housut märkänä kotiinsa.
Aina poistuessaan Arska pyysi käytöstään anteeksi ja korosti sitä, että häntä hävettää tällainen pakkomielle aivan tavattomasti! Näin jatkui monta viikkoa.
Ravintolan henkilökunta suunnitteli Arskalle ensin porttikieltoa, mutta sitten baarimestari keksi, että ehdotetaan hänelle psykiatrilla käyntiä, sillä eihän mies kenellekään pahaa tehnyt, kasteli vain vaatteensa, maksoi laskunsa ja lähti kotiin.
Niinpä Arskalle annettiin läheisen psykiatrin nimi ja osoite ja henkilökunta jopa keräsi kolehdin keskuudestaan psykiatrin kalliille vastaanotolle.
Kului useita päiviä, ennen kuin Arska taas ilmestyi asiakkaaksi.
Henkilökunta seurasi mielenkiinnolla mitä tulisi tapahtumaan…
Arska tilasi oluensa, istui pöytäänsä ja – kaatoi oluen kaula-aukostaan sisään!
Baarimestari kysyi: ”Etkö käynytkään psykiatrilla?”
Arska vastasi: ”Kävin ja se auttoi minua kovasti.”
”Mutta sinähän kaadoit oluesi housuihisi kuten ennenkin!”
”Joo, mutta enää mua ei hävetä yhtään!”
LUE MYÖS
- Feissarimokat: Mitä hillua tarkoittaa?
- Mies on ensimmäistä kertaa kaupungissa – paljastaa maalaisuutensa painamalla nappia
- Feissarimokat: Teinin käytös lennolla ärsyttää isää – ”Osta mulle toi panini”
- Feissarimokat: Väärä väännös pilasi sipsihalut
- Feissarimokat: Näin selviät vessahädästä ilman vessaa
- Samuli mokasi töissä – samalla varmistui varma työpaikka
- Feissarimokat: Haluan kuluttamani rahat takaisin – miksi ei onnistu?
- Hammaskeiju antoi euron – verotoimisto neuvoi veronmaksusta
- Feissarimokat: ”Eihän mies voi olla olla hajuvedelle allerginen?”
- Tässä suomalaisessa kaupungissa on ikuinen kesä – energiaa kuluu
- Feissarimokat: Morsian perui häät – syy ihan naurettava
- Tällä firmalla ei ole varaa edes askeleisiin?
- Feissarimokat: Neuvolassa kirjoitettiin lappuun sekavia
- Naiset erehtyivät pahasti – ei ärrävikainen vaan vain savolainen
- Feissarimokat: Teinin käytös lennolla ärsyttää isää – ”Osta mulle toi panini”
- Feissarimokat: Eikö Pipsa Possukaan ole lapselle enää turvallinen?
- Koira sai uuden lelun – tapahtui jotain ja se maksoi 305 euroa
- Janita osti punalaputettua lohta – liika-ajattelu pilasi tuotteen