Pariskunnan huussi tulee tyhjennettyä väärään paikkaan, joka liittyy oudolla tavalla televisioon
Emännällä ja isännällä oli edellisenä syksynä hajonnut televisio mökillä. Seuraavana keväänä, kun lähtivät laittelemaan mökkiä kesäkuntoon, he veivät mukanaan uuden television.
Mökillä isäntä keksi, että huussinkin voisi tyhjentää, kun uloste on vielä jäässä eikä haise, mutta hän mietti, että mihin.
Sitten hän keksi, että siihen laatikkoon missä uusi televisio tuotiin mökille.
Isäntä pisti tavaran laatikkoon ja laittoi laatikon peräkärryyn ja päätti, että kippaa tavaran kotona biojäteastiaan.
Matkalla kotiin pariskunta poikkesi huoltoasemalle kahville.
Hetken siellä oltuaan, joku tuli huoltoasemalle sisälle ja kysyi kenen auto tuo on, jossa on peräkärry?
-Isäntä kertoi, että sen on hänen ja kysyi vielä, onko se tiellä?
-Ei mutta joku varasti sen television siitä peräkärrystä…
LUE MYÖS
- Feissarimokat: Kissaihmistä ei ymmärrä edes kissaihminen
- Tuula sai apteekista erikoisen neuvon – ”kotontalauta” vei lopulta liiteriin
- Seppo sai kuulla kahvikupistaan – vastasi siihen mukisematta
- Anne on vaaraksi liikenteelle – syyttää silti muita
- Terttu tilasi Temusta tekohampaat – päätyivät erikoiseen käyttöön
- Mies saa puristettua sitruunasta enemmän mehua kuin muut – syynä ammatti
- Mies ohitti mummot sähköskuutilla – sitten kajahti Jaffa-huuto, jonka moni suomalainen muistaa
- Hän ei tiennyt, mitä päiväkahvit tarkoittaa – selvisi hauskalla tavalla
- Feissarimokat: Näitä poikia ei koulu kiinnosta
- Feissarimokat: Jaanan asunnossa kummittelee – kissakin on huomannut
- Feissarimokat: ”Lapsen kaveri syö meillä, veloitanko siitä 3,5 euroa?”
- Nainen lähetti vuosia viestejä väärälle pomolle – vastaanottaja päätti lopulta lähteä leikkiin mukaan
- Nainen joutui vahingossa vanhempien ryhmächattiin – syntyi hulvaton keskustelu
- FM: Nainen luuli matkalaukkuhihnan nimeä lomakohteeksi – totuus paljastui nololla tavalla
- Mies huomasi Visa-korttinsa kadonneen
- Feissarimokat: Tekokynsi taskussa eli mies on pettänyt?
- Hän ei tiennyt, mitä päiväkahvit tarkoittaa – selvisi hauskalla tavalla
- Anne on vaaraksi liikenteelle – syyttää silti muita