Mummon kiusaamisella oli kakkainen loppu
Mummo meni kauppaan ja pisti koriinsa kaikkein kalleinta kissanruokaa mitä vaan hyllystä löytyi. Sitten hän meni kassalle ja sanoi kassaneidille: ”Vain kaikkein parasta minun mirrilleni.”
Kassaneiti siihen tokaisi: ”Anteeksi nyt vaan, mutta kissanruokaa ei myydä ilman todisteita. Monilla vanhuksilla on nimittäin tapana ostaa kissanruokaa ja syödäkin ne itse, joten johtajamme vaatii todisteeksi nähdä kissanne.”
Niinpä mummo joutui lähtemään kotiin hakemaan kissaa, ja palattuaan todisteiden kanssa sai ostettua ruuat.
Seuraavan kerran mummo meni samaan kauppaan, ostaen tällä kertaa laatikollisen parhaimpia koirankeksejä: ”Koiralleni parasta, kun joulukin on tulossa.” Kassa jälleen vaati todisteita, koska jotkut vanhukset söivät koirankeksejä omaksi ruuakseen, joten mummo laahusti kotiin ja palasi koiransa kanssa saadakseen joulupiparit ostetuksi.
Seuraavan kerran mummon tullessa kauppaan hänellä oli valmiiksi mukanaan laatikko, jossa oli pieni reikä kannessa. Hän pyysi kassaneitiä työntämään sormensa laatikkoon. ”En minä voi, siellä on kuitenkin jotain, joka puree minua.”
Mummon vakuuttaessa, ettei laatikossa ole mitään, mikä voisi vahingoittaa sormea, kassaneiti työnsi sormensa laatikkoon.
”Tämähän haisee aivan paskalle!”. Nyt mummolla levisi hymy naamalle ja hän sanoi: ”No niin, saanko nyt ostaa 3 rullaa vessapaperia, kiitos.”
LUE MYÖS
VAIN MEILTÄ! SAAT 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA – VAIN 1 EUROLLA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Nämäkö karmeimmat työhaastattelut? – vaikea uskoa
- Rahalla sai ennen enemmän – syy ei ole se minkä luulet
- Feissarimokat: Isänpäivä pitäisi kieltää kirpputoreilla?
- Tytär luulee, että isän salasana on tämä – no ei ole
- Ville ei tiedä maitoasioista mitään?
- Mies keksii anopin karkottimen – testasikin jo
- Vaimon vaatekaapissa on mekkoja – myös ikävä yllätys
- Auliksen kaamea kankkunen – teepussi pelastaisi
- Pojat kehuvat isiään, jotka saavat kirjoittamalla rahaa – kuka on paras?
- Diplomi-insinööri yllättyy uudesta työstään – saa harjan käteen
- Feissarimokat: Sirpa ei kerro harvinaista sukunimeään – tämä se kuitenkin on
- Feissarimokat: Katja ei halua antaa kukkaruukkuja työttömälle?
- Feissarimokat: Noloja hoksaamisia – Mignon-munia ei syödä kuorineen
- Eskon muisti pettää vai sittenkin näkö?
- Feissarimokat: Tässä asunnossa kummittelee – joku aavistaa miksi
- Feissarimokat: Voiko vihanneksella korvata vihanneksen?
- Auliksen kaamea kankkunen – teepussi pelastaisi
- Uima-altaassa oli sittenkin kalaa – hullu todisti sen