Jos ex kutsuu paikalle, niin sinne pitää mennä…

Mies istui baaritiskillä keskellä iltapäivää, hyvin päättäväisesti juomassa tuskaista oloaan alas. Tuli siihen sitten toinen mies tekemään tuttavuutta ja kysymään, mikä miehen mieltä painoi.
– No, vietin koko yön pidätysputkassa, koska menin viime yönä baari-illan jälkeen tapaamaan entistä heilaani, mutta hän vastoin odotuksiani sai raivokohtauksen ja soitti poliisit paikalle.
– Vai niin, totesi baaritoveri.
– Niinpä. Naiset. Yhtenä hetkenä he tahtovat yhtä, toisena hetkenä täysin päinvastaista. Katsos, ensin olimme riidelleet monta viikkoa, ja hän oli jo kerran ajanut minut asunnostaan ulos.
Viime yönä pikku huppelissa sain idean soittaa hänelle, josko hän olisi tyyntynyt ja muuttanut mielensä, ja kysyin, saisinko tulla vierailemaan hänen luonaan.
Ja hän antoi moninkertaisen lupauksen minulle tulla. Mutta kun tulin paikalle, vastaanotto olikin jotain aivan muuta.
– No voi että, totesi baaritoveri osaan ottavaisesti. – Ja että antoi vielä oikein moninkertaisen lupauksen tulla.
– Kyllä! Heti kun olin soittanut ja kysynyt asiaa, sieltä alkoi kuulua: ”TUU, TUU, TUU, TUU, TUU…” eikä hän meinannut tätä aneluaan edes lopettaa, joten sitten vain suljin puhelimen.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Liukuportaisiin piti löytää koira, jota tamperelainen ihmetteli
- Tämäkö on paras syy seurustella lyhyen naisen kanssa?
- Tämäkö on oikea ja halpa hetki hankkia pikkuveli?
- Näin täydellistä paria ei voi olla olemassakaan
- Feissarimokat: Jan kosti naapurikyttääjälle makealla tavalla – tuntui varmasti hyvältä
- Feissarimokat: Tarinoita piinaavista kerrostalokyttääjistä – voisitko asua näissä taloyhtiöissä?
- Naisjoukko todistaa naisista tärkeän asian – voi ei
- Tästä syytä barbie oli myynnissä kovaan hintaan
- Olet vanha, jos olet tehnyt tämän kaiken
- Opettajan kysymykseen on vastattava, vaikka se loukkaisi opettajaa
- Maijan isä on huumorismiehiä, jota sovelletaan myös hänen vaimoonsa
- Äiti puhelee ruokakaupassa ääneen, joka ymmärretään täysin väärin
- Liisa on koulun näsäviisain, mutta joku menee yllättäen edelle
- Mies saa ummetuslääkettä, joka osuu lähes kohdalleen
- Vaimo tekee virheen ja mies vaahtoaa koko päivän, mutta ei ole vihainen
- Vaimon kuulo olikin erittäin hyvä, mutta…
- Mies valitsee hyvän vaimon, koska vaimo on myyjätär
- Teemun lähes selväksi suunnittelema baarireissu menee yllättävällä tavalla pieleen
- Poika kertoo koulussa, miksi heillä on kotona jo kaikkea – aika ankea tilanne
- Vaimo kyselee taivaanportilla miestään, joka on saanut erikoisen lempinimen, mutta syystä