Kotityöt hoituvat tässä taloudessa kuin itsestään
Olli tapasi ravintolan iltapäivätansseissa Saaran.
Koska he viihtyivät hyvin toistensa seurassa lähdettiin jonkin ajan kuluttua Saaran kotiin tekemään lähempää tuttavuutta.
Saara oli kyllä naimisissa, mutta kertoi miehensä olevan matkoilla.
Tunnelma oli jo hyvin tiivis ja vaatteet molemmilta vähissä, kun Saara äkkiä hätkähti ja jäi kuuntelemaan.
-Hei, tuo on auton ääni…minä tunnen sen. Mieheni on palannut.
Voi taivas, nyt et enää pääse lähtemään niin ettei hän näe sinua.
Pue päällesi, men keittiöön ja ota esiliina eteesi ja rupea tiskaamaan, niin minä yritän selittää miehelleni.
Hätääntynyt Olli teki työtä käskettyä.
Aviomies tuli sisään ja vaimo selitti hänelle:
– Siivousfirma lähetti tuon. Hän on kyllä hirveän ahkera, vaikka onkin mies…
Olli selvitti hikoillen tiskit, joita ei ollutkaan vähän, ja kun Saara kuiskasi että aviomies pitää saada täysin vakuuttuneeksi, hän siisti koko keittiön sekä imuroi huoneet ja pyyhki pölyt.
Seuraavana päivänä Olli kertoi seikkailustaan eräälle kaverilleen, joka valpastui ja kysyi:
– Oliko paikan osoite Alakatu 19 ja naisen nimi Saara?
– Oli, mutta mistä kummasta sinä sen tiedät?
– Poika, poika, kaveri huokasi päätään puistellen,
– minä tiskasin ja siivosin siellä viime viikolla…
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FM: Voiko työkaveria pyytää käyttämään miedompaa pyykinpesuainetta?
- FM: Lapsille eväät kouluun kasvisruokapäivänä – Oskulla on esittää tähän syy
- FM: Muffinssit pestiin pesukoneessa, mutta miksi?
- Kuvaus tosimiehen pääsiäisestä – ”Tipu, mämmi ja noita-akka kuuluvat asiaan”
- FM: Tässäkö parhaimmat säästövinkit?
- FM: Nakit ja veriletut sopivat kasvissyöjille?
- FM: Saitko sinäkin kutsun Ronjan rippijuhliin?
- FM: Yllättävä jumi esti viemästä koiraa yöllä lenkille
- Feissarimokat: Nainen peruu häät – naurettava syy
- FM: Koiran hätä aiheuttaa omistajalle pahemman hädän
- Feissarimokat: Nainen peruu häät – naurettava syy
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Vanhat herrat ovat ”hyväkuntoisia” – vain yksi vika
- Kalle ilmoitti nimensä hassulla tavalla – menikö oikein?
- FM: Koiran hätä aiheuttaa omistajalle pahemman hädän
- FM: Nakit ja veriletut sopivat kasvissyöjille?
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa