Vaimo ostelee outoja asioita – tämä viimeisen niistä on omituisin

Moni meistä ostelee joskus omituisia asioita.
33-vuotias Aaron Southard on kertonut Twitterissä 31-vuotiaan kampaajavaimonsa Sarahin oudosta tavasta ostella netistä erikoisia asioita. Tämä viimeisin ostos niistä oli tähän mennessä kaikista omituisin, joka sai miehen nauramaan hysteerisesti.
Tämä ostos oli pieni sängynrunko, jonka mukana tuli kaksi pientä tyynyä. Se näytti ihan nukkekodin huonekalulta, mutta ei ollut. Se oli tarkoitettu keittiösienelle, joka näytti tässä sängyssä olevalta patjalta. Hauska ideahan tämä on, mutta onko tällainen kovin tarpeellinen?
Aaron kertoo, että on tottunut jo siihen, että heille saapuu joka päivä jotain vaimon kummallisia tilauksia. Kerran vaimo oli tilannut heidän pihalleen puhallettavan suuren mäen sisältävän uima-altaan. Mutta tämä viimeisen oli sitäkin kummallisempi hankinta.
Monet ovat kommentoineet Aaronille tästä ja moni haluaa nyt yllättäen hankkia samanlaisen sängyn keittiöpesusienelle. Yksi kommentoija kertoi vaimonsa hankkineen tätäkin kummallisemman asian, joka oli hyvässä alennuksessa oleva koiran sänky. Heillä ei ole edes koiraa.
Oletko sinä tai puolisosi hankkinut joskus joitain kummallisia asioita? Kerro niistä muillekin!
Lähde: Mirror
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Onko oikein antaa koiralle ihmisen nimi?
- Päivän vitsi: Kallen matikan numero nousee, koska paloauton sireenit ulvovat
- Feissarimokat: Paulan harmitus – tajusiko lentokoneen mies, että mustikkamehu ei maksanut mitään?
- Villen äidillä on erikoinen kyky – se kertoo ruuan valmistumisesta
- Feissarimokat: Nainen peruu häät naurettavasta syystä – oikein ärsyttää
- Feissarimokat: Hän otti toisen omaisuutta ja jätti kympin tilalle – oliko varkaus?
- Päivän vitsi: Hän oli hinnoitellut itsensäkin itselle liian kalliiksi
- Päivän vitsi: Miehen taskusta löytyy hevosen puhelinnumero – on vale
- Tämä hauska tarina paljastaa totuuden täydellisestä miehestä (ja naisesta) – lopussa yllätys
- Feissarimokat: Taina ostaa maailman parasta salaattia – syynä häpeä
- Feissarimokat: Nainen peruu häät naurettavasta syystä – oikein ärsyttää
- Päivän vitsi: Naisen kaikilla lapsilla oli sama nimi ja hyvästä syystä
- Feissarimokat: Taina ostaa maailman parasta salaattia – syynä häpeä
- Feissarimokat: Lapseni häiritsee koiran unta – saimme valituksen
- Feissarimokat: Paulan harmitus – tajusiko lentokoneen mies, että mustikkamehu ei maksanut mitään?
- Feissarimokat: Koiran uusi lelu tuli maksamaan maltaita
- Tämä hauska tarina paljastaa totuuden täydellisestä miehestä (ja naisesta) – lopussa yllätys
- Päivän vitsi: Kallen matikan numero nousee, koska paloauton sireenit ulvovat