Miksi se on yleensä vaimo, joka nalkuttaa? – tässä selitys

Eikö se ole vähän kummallista, että nalkuttamisesta tulee mieleen ensimmäisenä nainen esimerkiksi Pekka Puupään vaimo Justiina. Tuskin monetkaan vaimot tänä päivänä nalkuttavat miehilleen kaulin kädessä, kuten tämä nutturapäinen tatami.
Ehkä se on Justiinan vika, että vaimoja edelleen pidetään pahempina nalkuttajina kuin aviomiehiä? Sketsi.net halusi selvittää asiaa hiukan tarkemmin, jolloin löysimme tämän Of the Hearth-sivuston selityksen siitä, miksi naiset nalkuttavat useammin kuin miehet.
Pääsyy on aika selkeä: naisilla on siihen enemmän syitä. Naiset tuntevat olevan enemmän vastuussa siitä, että koti pysyy siistinä ja perheen asiat kunnossa. Jos joku tulee yllättäen kylään, ja kodissa on kamala sotku, viimeistään tässä vaiheessa tuskin monikaan vaimo ei voi olla nalkuttamassa siitä, kuinka ei ole voinut ehtiä siivoamaan kaikkea, kun kukaan muu ei ole siinä auttanut. Nalkutus tapahtuu varmasti viimeistään siinä vaiheessa, kun vieras on lähtenyt kotiin ja vierailu on jouduttu hoitamaan epäsiistissä kodissa. Se on vaimo, joka tästä yleensä suorastaan häpeää, koska hän on kokenut olleensa vastuussa kodin siisteydestä.
Naiset eivät pidä siitä, että heitä haukutaan nalkuttajiksi. Siksi he eivät välttämättä uskalla pyytää apua kotitöiden tekemiseen, koska sekin voidaan kokea nalkuttamisena. Ja sen takia koti ei pysy siistinä, koska nainen ei välttämättä ehdi siivoamaan yksin kaikkea mahdollista. Tästä aiheutuu siten kierre, jonka yksi vaihe on sotku. Sotku taas on se vaihe kierteessä, jolloin nainen ei voi enää estää nalkuttamistaan. Tämä sama koskee esimerkiksi ruokakaupassakäyntiä. Nainen ei voi odottaa siihen asti, kunnes ruoka on loppu. Sellainen tilanne, että jääkaappi on tyhjä, on yleensä naisille vaikea tilanne. Se tilanne voi aiheuttaa nalkutusta, koska naiset yleensä haluavat asioiden tapahtuman nyt eikä viimeisellä mahdollisella hetkellä.
Kyllähän miehetkin osaavat nalkuttaa. Jos jääkaappi on tyhjä ja on nälkä, voi heille tulla nälkäkiukku. Jos koti on sotkuinen, ei sieltä löydä helposti etsimäänsä tärkeää tavaraa. Sekin voi tehdä miehen ärtyneeksi, jolloin mies saattaa nalkuttaa vaimolle, kuinka vaimo on piilottanut tavaran jonnekin.
Hyvät miehet, nyt te tiedätte kuinka nalkutuksen saa loppumaan. Imuri käteen ja sitten ruokakauppaan eli nyt eikä viidestoista päivä!
Lähde: Of the Hearth
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nainen löytää sohvan välistä roskan – meinaa erota ennen kuin saa tietää mikä roska oikeasti on
- Koira haukkuu naapurissa, mutta mies saa sen hauskalla keinolla hiljaiseksi – omistaja suuttui
- Feissarimokat: Antilla on hulvaton vinkki siihen, miten voi säästää sähköä
- Feissarimokat: Miten HopLopin liukumäet pestään? Mielenkiintoinen kysymys
- Feissarimokat: Mies ei kehdannut tilata kauppatilauksessa terveyssiteitä, koska…
- Milloin pieni on parempi kuin iso? Tässä hauskoja vastauksia
- Feissarimokat: Make halusi vain ostaa kattilan ja kirjoitti koskettavan runon
- Feissarimokat: Miksei nainen voinut heti sanoa, mistä on kyse?
- Feissarimokat: Nainen hakee huomiota nukkuvalta mieheltä – ei saa vastakaikua
- Feissarimokat: Naisen autossa ei ollut ilmastointia – totuus tuli ilmi liian myöhään
- Feissarimokat: Pihi ystävä huomautti Kirsiä liian tiheistä vessakäynneistä
- Vitsi: Lahtiset menevät hammaslääkäriin, mutta kumpi onkaan potilas?
- Feissarimokat: Naisen autossa ei ollut ilmastointia – totuus tuli ilmi liian myöhään
- Feissarimokat: Huijasiko tämä nainen itsensä naimisiin?
- Feissarimokat: ”Miten häät estetään?” – anopilla on ikäviä suunnitelmia
- Feissarimokat: Miksei nainen voinut heti sanoa, mistä on kyse?
- Vaimon vitsi meni läpi tai niin hän luuli ja joutui lopulta itkemään
- Feissarimokat: Koirat otetaan mukaan kauppaan, vaikka väkisillä ja sitähän tässä ei kysytty