Tässä kaikille sopiva kunto-ohjelma:

Urheilu on rankkaa, mutta se kannattaa, sillä lääkärit sanovat niin ja iltalehdet joka joulun jälkeen ja ennen kesää. Tässä oma treeniohjelmani, joka keskittyy pitkälti eri kehonosien tasapuoliseen huomioon ottamiseen ja josta voitte ottaa vinkkejä omaan harjoitteluunne.


Alkuverryttelyksi pyörittelen silmien jälkeen usein peukaloitani ja kiristelen hampaitani. Koska olen oppinut kantapään kautta, että venyttely on tärkeää, jatkan vielä monesti tarttumalla itseäni niskasta kiinni. Kannattaa kuitenkin huomata, että mikäli mukana on treeniseuraa, voi tässä vaiheessa myös vetää yhdessä perseet olalle. Se tosin vaatii sitkeää harjoittelua ja joukkuehenkeä, sillä taitava suoritus ei onnistu käden käänteessä.


Hien saa hyvin pintaan suksimalla kuuseen tai tekemällä voimaharjoittelua, jona itse suosin lonkan tai hirsien vetämistä. Kaikkien edistyneempien kuntoilijoiden ohjelmistoon lisäisin tosin perse edellä puuhun kiipeämisen: siinä touhussa pitää pitää pää kylmänä ja aloittelijalta menee helposti sormi suuhun. Jos kapuaminen ei innosta, aina voi tietenkin myös juosta kieli vyön alla ja karistaa tomut jaloistaan.
Kehonhallintaa harjoittelen pitämällä jalat tiukasti maanpinnalla. Toki uin myös kuin kala vedessä, mutta parasta on kelluminen: siinä ei tarvitse liikuttaa evääkään. Rentoutumisesta pidänkin kiinni kynsin hampain.


Joukkuepeleistä pidän kovasti, vaikka minulla onkin usein pallo aivan hukassa ja revin välillä pelihousuni. Nenästä ei kuitenkaan kannata yhdessä urheillessa ketään vetää, ja jalkapalloillessa on hirveän tärkeää olla tarkkana, ettei potkaise tyhjää. Silloin käy huonosti, eikä ehdi tehdä loppuvenyttelyjä.

Voitte soveltaa ohjelmaa vapaasti ja räätälöidä siitä mieleisenne. Ei maksa mitään. Kesäksi kuntoon!