Mihin nuoruuden hullutukseen sinä näistä sorruit? – 7 hulvatonta ulkonäkötekoa
Monilla nuorilla on tapana laittautua sen näköiseksi, että he ainakin omasta mielestään näyttäisivät coolilta.
Ehkä sinäkin teit jotain näistä alla olevista hulvattomista ulkonäköön liittyvistä teoista, kun olit nuori. Tai eihän Sketsi.net voi tietää sitä, vaikka olisit tälläkin hetkellä vielä niin nuori, että se näkyy hauskasti siinä miltä näytät.
- Serkkuni siristi silmiään koko ajan, koska hän halusi näyttää Grease-elokuvan Dannylta ja lopulta hänen vanhempansa veivät hänet silmälääkäriin.
- Pidin samassa ranteessa kahta kelloa, koska Corbin Bleu käytti kolmea High School Musical-elokuvassa.
- Rypistelin peilin edessä otsaani joka aamu 6 kuukauden ajan, koska sen kerrottiin näyttävän hyvältä, jos kulmakarvat osoittavat nenää kohti.
- Annoin housuni olla niin alhaalla, että alushousunikin näkyivät ja housut kirjaimellisesti puhdistivat lattiankin.
- Ajattelin, että näyttäisin siistiltä, jos pukisin hupparin väärinpäin eli siten, että huppu tulisi kasvojeni eteen. No tein niin ja kävelin naulakkoon pahki.
- Otin hiihtoreissulle mukaan huiveja, koska ajattelin näyttäväni siistiltä, jos pitäisin niitä otsalleni kiedottuna. Retkellä paistoi aurinko ja otsalleni jäi nolo valkoinen raita.
- Minulla ei ollut paljon rahaa, joten hankin väärennetyn Ralph Lauren -takin. Jollakin oli koulussa siitä aito versio, jolloin minun oli vaikea vakuuttaa muille, että omanikin oli aito.
Ehkä teit nuorena ainakin jotain näiden kaltaisia tekoja?
Lähde: Poke
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Karoliinalta jäi lahja saamatta, koska sähkö on kallista
- Feissarimokat: Naapurin ei tarvitse tietää, että kotona ollaan?
- Mies sai kaipaamaansa rauhaa – löytyi märästä paikasta
- Feissarimokat: Tämä olisi ok päivitys, jos oltaisiin ysärin teinejä?
- Pomo ajaa työpaikan pihaan upouudella bemarilla…ei naurata
- Feissarimokat: Geishapatukka on suklaalevy, väittää tämä nainen
- Feissarimokat: Koiran uusi lelu tulee maksamaan maltaita
- Tästä syystä Äkäslompolon Arskan rahat eivät riitä Helsingissä
- Sehän on perjantai ja 13. päivä – näin selviät
- Feissarimokat: Mitä, eivätkö kalat säikykään puhetta?
- Feissarimokat: Vaimo lämmitti saunan väärän – vain mies sai muistutuksen
- Feissarimokat: Koiran uusi lelu tulee maksamaan maltaita
- Tämä aivopähkinä pistää pään sekaisin
- Feissarimokat: Isä miellyttää nälkäistä teiniään – epäonnistuu pahimalla mahdollisella tavalla
- Miksi Esa Ollikaisen on turha yrittää soittaa apua?
- Feissarimokat: Karoliinalta jäi lahja saamatta, koska sähkö on kallista
- Feissarimokat: Erään äidin nolo hetki – maito suihkusi
- Hekö ovat Suomen kamalimmat vuokralaiset?