Mies, tästä syystä kannattaa kokeilla mitä sinun kulkuset maistavat

Jos sinulla on kivekset, voit testata tätä mielenkiintoista makuasiaa, jota on ihan tutkittu.
Tästä kummallisesta tavasta, jota monet miehet ympäri maailmaa ovat tehneet, kerrotaan Fatherly-sivustolla. Sivuston mukaan miehet ovat kastaneet kiveksensä esimerkiksi soijaan, koska he haluavat maistaa sitä kautta soijassa olevan suolaisen maun. Se onnistuisi toki kielenkin kautta, mutta on sanottu, että myös miesten kulkusissa on makunystyröitä.
Osa miehistä on jakanut tämän erikoisen makukokemuksensa sosiaalisessa mediassa, jossa he ovat kertoneet, että kiveksien kautta voi maistaa esimerkiksi suolaisen ja umamin maun.
Mitä tutkimus tästä sanoo?
Tutkimuksen mukaan kiveksissä todellakin on makunystyröitä, mutta ne eivät ole samanlaisia kuin suussamme. Kun laitamme kielen johonkin makua sisältävään asiaan, lähettävät kielessä olevat makureseptorit signaaleja hermojen kautta aivoihin, ja aivot muuntavat nämä signaalit mauiksi. Kivekset eivät ole tällä tavalla yhteydessä aivoihin, joten sen mukaan valitettavasti niiden kautta ei voida kokea makuja. (Toivottavasti tämä miesten haarojen välissä oleva paikka on edes jollakin tavalla yhteydessä aivoihin.)
Toinen todiste siitä, että kivesten kautta ei voi maistaa, on se, että niissä olevat makunystyrät eivät ole niiden pinnalla, vaan niiden sisällä. Monet miehet silti edelleenkin haluavat kokeilla kastaa kulkusensa soijakastikkeeseen. Voihan sitä kokeilla, jos juuri omat pallit olisivatkin yllättäen yhteydessä aivoihin, kuten kieli. Tuskin siitä mitään haittaakaan on.
Lähde: Fatherly
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Feissarimokat: Koiran uusi lelu tuli maksamaan maltaita
- Feissarimokat: Todiste siitä, ettei kaikilla pitäisi olla oikeutta soittaa puhelimella
- Kissa yllätti antiikkikauppiaan – miten näin saattoi käydä?
- Joukko miehiä saunoi, kun vastarannalla näkyi naisia – lopputulos yllätti kaikki
- ”Pidä lemmikkisi kytkettynä!” – vastaus tähän nousi nauruhitiksi
- Naisilla ei ollut vettä – sitten poika saapui ja yllätti kaikki
- Vanha mies luulee: ”Ylhäältä sytytetään valot” – totuus on karua luettavaa
- Ihania vitsejä hyttysistä – itikat, joista me kaikki pidämme…
- Pojat ovat typeriä – vai isät?
- Feissarimokat: Kun talossa on kissa, ei lasejakaan saa myydä..
- Joukko miehiä saunoi, kun vastarannalla näkyi naisia – lopputulos yllätti kaikki
- Vanha mies luulee: ”Ylhäältä sytytetään valot” – totuus on karua luettavaa
- ”Pidä lemmikkisi kytkettynä!” – vastaus tähän nousi nauruhitiksi
- Feissarimokat: Kun talossa on kissa, ei lasejakaan saa myydä..
- Miksi naiset rakastavat kissoja? Mies sai vastauksen – ja hiljaisuuden
- Kissa yllätti antiikkikauppiaan – miten näin saattoi käydä?
- Feissarimokat: Todiste siitä, ettei kaikilla pitäisi olla oikeutta soittaa puhelimella
- Mies dumppasi naisen, koska nainen söi väärää asiaa