Et uskalla katsoa näitä halloween-kurpitsoja, varsinkaan, jos olet raskaana
Englannissa sijaitsevan Royal Oldham -sairaalan kätilöt ovat tehneet jotain, joka on saanut raskaana olevat naiset kauhistumaan.
Koska tämä heidän touhunsa liittyy Halloweeniin, sen voi ehkä antaa heille anteeksi. Sehän on juhla, jossa pitääkin kauhistua. Kätilöt ovat kaivertaneen kurpitsoja. Siinä ei sinällään ole mitään pelottavaa, vaikka sen on voinut tehdä esimerkiksi sellaisella samanlaisella veitsellä, joita käytetään myös synnytyksessä, kun paikkoja pitää avata.
Se mikä tässä on niin kauhistuttavaa ja varsinkin raskaana olevien kannalta, on se, että kurpitsoilla on erikokoisia suita. Niiden koot on merkitty kurpitsojen päälle ja ne edustavat kokoja, joita esiintyy, kun kohdunsuu avautuu synnytystä varten.
Kun kohdunsuu alkaa avautumaan, on ensin kyse yhdestä tai parista sentistä. Jokaista sentin avautumista kohden löytyy oma kaiverrettu kurpitsa. Suurin kurpitsan suu on 10 senttiä, joka näyttää jo todella isolta suulta. Kun kohdunsuu on auennut niin paljon, on se tehnyt varmasti siihen mennessä jo todella kipeää.
Eräs synnyttänyt on kertonut, kuinka ei ole nähnyt elämässään koskaan näin pelottavaa.
Katso täältä tarkemmin, jos uskallat.
Lähde: Mirror
- Mies kuvasi ruokailuaan suorana lähetyksenä ja mokasi – pian tarjoilija toi järjettömän pitkän kuitin
- Kahvitarjous käynnisti suomalaisen erikoisoperaation – ostorajoitus ei paljon hidastanut
- Feissarimokat: Lapsi häpäisi äidin kauppajonossa – koiranruuan takia
- Petri etsii seuraa paperisilpun avulla – naurettavaa?
- Feissarimokat: Kissaihmistä ei ymmärrä edes kissaihminen
- Tuula sai apteekista erikoisen neuvon – ”kotontalauta” vei lopulta liiteriin
- Seppo sai kuulla kahvikupistaan – vastasi siihen mukisematta
- Anne on vaaraksi liikenteelle – syyttää silti muita
- Terttu tilasi Temusta tekohampaat – päätyivät erikoiseen käyttöön
- Mies saa puristettua sitruunasta enemmän mehua kuin muut – syynä ammatti