Miksi ihmeessä naisten vessassa on aina jonoa?

Naistenhuoneessa ei ole helppoa käydä:

Etsiessäsi vaikkapa ravintolassa vessaa, löydät yleensä jonon naisia,joten
hymyilet kohteliaasti ja asetut jonon jatkoksi. Vuorosi tullessa tarkistat
mahdollisesti näkyvät jalkaparit vessakoppien ovien alta. Kaikki kopit ovat varattuja.

Viimein ovi avautuu, ja ryntäät sisään lähes kaataen ulos tulevan naisen.
Päästessäsi sisään huomaat lukon olevan rikki. Ei haittaa, olet pidättänyt
niin kauan että pelkäät kastelevasi pian housusi.

Vessanpöntönsuojia tarjoava automaatti (jonkun Äidin keksimä, ei epäilystä)
on kätevä mutta tyhjä. Ripustaisit käsilaukkusi ovennuppiin jos sellainen
olisi, mutta koska ei ole, pyöräytät käsilaukkusi hihnan varovasti mutta
nopeasti pääsi yli ja laukun roikkumaan rinnallesi (Äitisi kääntyisi
haudassaan, jos laskisit sen LATTIALLE!), lasket housusi ja otat ”asennon”.

Tässä asennossa ei-enää-niin nuoret, ylijännittyneet lihaksesi alkavat
täristä. Reitesi huutavat sinua istumaan alas, mutta koska sinulla ei
todellakaan ollut aikaa pyyhkiä istuinta tai vuorata sitä paperilla,
pidät ”asennon”. Harhauttaaksesi ajatuksesi pois tärisevistä reisistäsi
kurottaudut kohti vessapaperitelinettä, jonka havaitset olevan tyhjä.
Kuulet päässäsi äitisi äänen kertovan sinulle, että jos vain olisit
yrittänyt pyyhkiä istuinta, olisit huomannut ajoissa puuttuvan paperin.

Reitesi tärisevät kovemmin. Muistat pienen paperinpalan, johon niistit
nenäsi eilen -sen, joka on yhä laukussasi. Se saa kelvata. Hapuilet sen
esiin mahdollisimmanvarovasti. Se on suunnilleen peukalonkyntesi kokoinen.

Joku työntää koppisi oven auki, koska ovessa ei ole lukkoa. Ovi iskeytyy
laukkuusi, joka yhä roikkuu kaulassasi, ja heittää sen taaksesi pöntön
vesisäiliötä päin. Kiljut ”VARATTU!” samalla kun yrität työntää ovea
takaisin, ja samalla pudotat arvokkaan, pienen ja rypistyneen paperinpalan
olevaan lätäkköön. Menetät tasapainosi ja putoat istuimelle.
Istuin on märkä, tietenkin. Kömmit äkkiä ylös tietäen hyvin, että on jo
liian myöhäistä. Paljas ahterisi on tehnyt tuttavuutta jokaisen kuviteltavissa
olevan bakteerin ja eliön kanssa paljaalla renkaalla, koska et vuorannut
sitä paperilla – jota ei tosin ollut, sen puoleen, vaikka olisit yrittänytkin.

Tämän kaiken seurauksena vessanpöntön automaattihuuhtelun tunnistin on niin
hämmentynyt, että se vetää vessan. Vesi syöksyy posliiniin saaden aikaan
hienon sumun vesipisaroita, jotka laskeutuvat takapuolellesi ja alkavat
valua pitkin jalkojasi kohti kenkiäsi.
Tarraudut tyhjään vessapaperitelineeseen jottei pöntön valtava imu veisi
sinuakin mukanasi.
Tässä vaiheessa luovutat. Pöntöstä roiskuva vesi ja märkä istuin ovat
tehneet tehtävänsä ja olet likomärkä vyötäröstä alaspäin.

Olet nääntynyt. Yrität pyyhkiä mitä pyyhittävissä on purkkapaperilla, jonka
löysit taskustasi ja livahdat kopista ulos ja lavuaareille pestäksesi
kätesi. Et keksi miten automaattinen hana toimii, joten pyyhit kätesi
kuivaan paperipyyhkeeseen ja kävelet ulos WC:stä ohi naisjonon.
Ystävällinen lähimmäinen jonon päässä huomauttaa kantapäähäsi
takertuneesta vessapaperinpalasta (missä sekin äsken oli!?). Revit paperin
irti ja ojennat sen naiselle huomauttaen lämpimästi, että hän saattaa
tarvita sitä piakkoin.

Ulkona odottaa rakas miehesi, joka on kauan sitten selvinnyt vessaan,
hoitanut asiansa ja tullut ulos. Ärtyneenä hän tiedustelee, mikä kesti niin
kauan -ja miksi ihmeessä käsilaukkusi roikkuu kaulastasi? Tämä tarina
selvittää vihdoin miehille, mikä naisilla kestää niin kauan. Se paljastaa
vastauksen myös toiseen yleisesti kysyttyyn kysymykseen;