Miesten ja naisten erot suhteessa seuraaviin asioihin:

Seksi: Naiset suosivat 30–40 minuutin esileikkiä. Miehet suosivat 30–40 sekunnin esileikkiä. Miehet laskevat myös ajomatkan diskosta kämpille osaksi esileikkiä.

Suhteet: Ensinnäkin, miehet eivät kutsu suhdetta suhteeksi – he viittaavat siihen esimerkiksi ”se olis sitä aikaa, kun Sanna ja minä kuljettiin yhdessä”. Kun suhde loppuu, nainen itkee ja uikuttaa sydänsurujaan kaikille ystävilleen. Tämän jälkeen hän kirjoittaa runon ”kaikki miehet ovat sikoja” ja sen jälkeen jatkaa elämäänsä. Miehillä on hieman enemmän vaikeuksia. Kuuden kuukauden kuluttua suhteen loppumisesta mies soittaa humalassa ex-tytölleen kolmen aikaan aamuyöllä ja kertoo vihaavansa tätä ikuisesti, mutta olevansa kuitenkin valmis ottamaan tämän takaisin, jos hän suostuu tiskaamaan kuuden kuukauden aikana kertyneen astiavuoren.

Aikuistuminen: Naiset aikuistuvat huomattavasti miehiä aikaisemmin. Useimmat 17-vuotiaat naiset osaavat toimia kuin aikuiset. Useimmat 17-vuotiaat miehet nujakoivat keskenään urheilutuntien jälkeen ja juovat viinaa uutena vuotena ulkona -20C:n pakkasessa. Tämän takia lukiolaisromanssit harvoin onnistuvat.

Käsiala: Hyväksi puolekseen miehet eivät käytä kovin koristeellista käsialaa. He vain raapustavat harakanvarpaansa paperille ja sillä selvä. Naiset sitä vastoin kirjoittavat hyvin sensuellia tekstiä, usein erivärisillä kynillä. Heidän I-kirjaimiensa päällä olevat pisteet muuttuvat hyvin herkästi ympyröiksi ja sydämiksi. Naisten kirjoituksen tuntee myös naurettavan suurista kiemuroista p:n ja g:n alapuolella. Todellista tuskaa aiheuttaa myös lukea naisten kirjoittamia muistilappuja. Lukipa lapussa sitten ”käyn kaupassa” tai ”jätin sinut ja muutan takaisin isän luokse”, yhdeksän naista kymmenestä piirtää hymyilevän naamankuvan sen loppuun.

Lehdet: Miestenlehtien sivuilta löytyy kuvia alastomista naisista. Myös naistenlehtien sivuilta löytyy kuvia alastomista naisista. Tämä johtuu siitä, että naisen ruumis on kaunista luonnon taidetta ja ansaitsee tulla julkisuuteen alastomana. Miehen ruumis sitä vastoin on korni ja karvainen, eikä sitä tulisi näyttää päivänvalossa. Useimmat miehet kiihottuvat nähdessään alastoman naisen. Useimmat naiset huvittuvat nähdessään alastoman miehen.

Kylpyhuoneet: Miehen kylpyhuoneessa on kuusi esinettä: hammasharja, hammastahnaa, partavaahtoa, partahöylä, saippuapala ja lähimotellista varastettu pyyhe. Keskimääräisen naisen kylpyhuoneesta löytyy 437 esinettä. Keskimääräinen mies ei osaa tunnistaa näistä suurinta osaa.

Ostokset: Kun nainen lähtee ostoksille, hän tekee listan tarvitsemistaan tavaroista, lähtee kauppaan, ostaa tavarat ja palaa. Mies taasen odottaa niin kauan, kunnes ainoa jääkaapista löytyvä ruokatavara on kuihtunut sitruuna ja puolikas oluttölkki. Mies lähtee vasta tämän jälkeen kauppaan. Hän lappaa kärryihinsä kaiken mikä näyttää hyvältä ja kassalle saapuessaan hänen kärrynsä on tupaten täynnä tavaraa. Tämä ei tietenkään estä häntä liittymästä pikakassan jonoon.

Kengät: Kun nainen valmistautuu lähtemään töihin, hän pukeutuu Vero Modan villapukuun, laittaa jalkaansa lenkkitossut ja ajaa töihin. Paikan päällä hän hiljaisesti vaihtaa lenkkitossut puvunkenkiinsä ja istumaan päästyään potkaisee ne pois – ei kukaan voi kävellä moisissa piikkikoroissa vakavissaan koko päivää. Mies käyttää samoja kenkiä koko päivän.

Liikkeellelähtö: Kun mies sanoo olevansa ”ihan just valmis” lähtemään liikkeelle, hän on kusitaukoa vaille valmis lähtemään liikkeelle. Kun nainen sanoo olevansa ”ihan just valmis” lähtemään liikkeelle, se tarkoittaa sitä, että hän on valmis lähtemään liikkeelle, kunhan saa silitettyä pukunsa, viimeisteltyään meikkinsä ja pestyään hiuksensa.

Kissat: Naiset rakastavat kissoja. Miehet sanovat myös rakastavansa kissoja, mutta kun naiset eivät näe, miehet heittävät kissat ulos.

Jälkeläiset: Naiset tietävät kaiken lapsistaan. Nainen tietää hammaslääkärikäyntien ajankohdista, jalkapallo-otteluista, romansseista, parhaista kavereista, mieliruuista, salaisista peloista ja toiveista. Miehet ovat hämärästi tietoisia joistain heillä asuvista lyhyistä ihmisistä.

Lyönti vyön alle: Miehen ja naisen seuratessa televisiosta nyrkkeilyottelua nyrkkeilijä iskee toista vyön alle. Nainen sanoo ”aiai, tuo varmaan sattui”. Mies puolestaan ulvoo tuskasta, kumartuu kaksin kerroin ja todellakin TUNTEE tuskan.

Pukeutuminen: Nainen pukeutuu erikseen ostoksille menoa, koiran ulkoiluttamista, roskiksen tyhjentämistä, puhelimeen vastaamista, kirjan lukemista, töihin menoa, ruuanlaittoa ja vierailuja varten. Miehet pukeutuvat erikseen häitä ja hautajaisia varten.

Sukat: Miehet käyttävät käytännöllisiä sukkia. Jopa häissä tai hautajaisissa heidän vaateparteensa kuuluvat valkoiset tennissukat, jotka sentään ovat samaa paria. Miesten sukkia pidetään harvoin seksikkäinä. Naiset puolestaan käyttävät hyvin hassuja ja hankalasti puettavia sukkia. Ne joudutaan vetämään jalkaan hankalasti kumartuen, ulottuvat aina yläreiteen asti ja kiinnitetään nauhoilla vyötäröllä roikkuvaan salaiseen vyöhön. Naisten sukkia pidetään hyvin seksikkäinä.

Lempinimet: Kun Susanna Virtanen, Niina Nykänen, Anne Mäntylahti ja Kati Teräväinen lähtevät ulos, he kutsuvat toisiaan Susannaksi, Niinaksi, Anneksi ja Katiksi. Kun Mikko Virtanen, Petri Nykänen, Ossi Mäntylahti ja Janne Teräväinen lähtevät ulos, he kutsuvat toisiaan Virtaseksi, Nykäseksi, Mäntylahdeksi ja Teräväiseksi.

Laskun jakaminen: …ja kun iloinen miesseurueemme saa eteensä 150 euron laskun, jokainen heittää pöydälle satasen, kellään ei ole pienempää ja kukaan ei myönnä haluavansa rahasta takaisin. Kun naiset saavat eteensä 150 euron laskun, sekunnin murto-osassa esiin ilmestyvät taskukokoiset laskukoneet.

Peilit: Miehet ovat tylsiä: he yksinkertaisesti katsovat peilistä miltä näyttävät. Naiset ovat naurettavia: he tarkistavat jokaisesta mahdollisesta kiiltävästä pinnasta miltä näyttävät. Oli sitten kyseessä peili, lusikka tai näyteikkuna.

Keski-iän kriisi: Kun nainen saapuu keski-ikään hän käy läpi valikoiman monimutkaisia tunteellisia, psykologisia ja biologisia muutoksia. Nämä ovat yksilöllisiä kullekin naiselle. Miehillä taasen keski-ikään saapuminen aikaansaa kaikilla samankaltaisen reaktion: he ostavat nahkaiset ajokäsineet, kampaavat hiuksensa taase, ostavat Ray-banit ja Porchen.

David Letterman: Men think David Letterman is the funniest man on the face of the Earth. Women think he is a mean, semi-dorky guy who always has a bad haircut.

Pyykinpesu: Nainen pesee pyykkiä parin päivän välein. Mies käyttää joka ikistä omistamaansa vaatetta, mukaan lukien hiphop-housut, jotka olivat muodissa 8 vuotta sitten, ennen kuin edes ajattelee pyykinpesua. Kun mieheltä lopulta loppuvat puhtaat vaatteet, hän kantaa pyykkivuorensa pesutupaan ja tunkee kaikki vaatteet kerralla pesukoneeseen. Jos osa vaatteista ei mahdu, mies kirjoittaa taloyhtiölle esityksen ”kunnollisen pesukoneen” hankkimisesta. Miehet odottavat myös aina tapaavansa pesutuvassa kauniita naisia – onhan pyykinpesu naisten työtä.

Puhelin: Miehet näkevät puhelimen yhteydenpitovälineenä. He käyttävät sitä välittääkseen lyhyitä ja ytimekkäitä viestejä toisille miehille. Nainen saattaa vierailla ystävättärensä luona monta viikkoa, tulla takaisin kotiin, soittaa tälle ja viettää puhelimessa kolme tuntia.

Autolla ajo: Kun nainen ajaa autolla ja eksyy, hän pysähtyy huoltoasemalle kysymään ajo-ohjeita. Kun mies ajaa autolla ja eksyy, hän ei pysähdy huoltoasemalle kysymään ajo-ohjeita. Miehet pitävät moista heikkouden merkkinä ja ajavat mieluummin tuntikausia ympyrää nostaen samalla moraaliaan lausumalla aika ajoin ”Taidettiin löytää uusi tie kotiin” tai ”hei, tuolla näkyy Valintatalo, nyt ollaan lähellä.”

Virheiden myöntäminen: Naiset myöntävät joskus tehneensä virheitä. Viimeisin mies, joka myönsi tehneensä virheen, oli kenraali Custer.

Richard Gere: Naiset pitävät Richard Gerestä koska hän tuntuu vaarallisen seksikkäältä. Miehet vihaavat Richard Gereä koska hän muistuttaa heitä siitä limaisesta kuntoklubin jätkästä, joka käy treffeillä vain naimisissa olevien naisten kanssa.

Madonna: Sama kuin yllä, toisin päin, samasta syystä.

Lelut: Pienet tytöt rakastavat leluja. 11–12-vuoden iässä he menettävät mielenkiintonsa näihin. Miehet eivät koskaan menetä mielenkiintoaan leluihin. Kasvaessaan vanhemmiksi heidän leluistaan tulee vain kalliimpia ja epäkäytännöllisempiä. Tyypillisiä miehen leluja ovat televisiot sekä pienet robotit, jotka tarjoilevat erilaisia drinkkejä komentojen mukaan, videopelit ja ylipäätään mitkä tahansa esineet, jotka piipittävät, vilkkuvat ja vaativat suuria akkuja toimiakseen.

Kasvit: Nainen lähtee viikoksi matkalle ja pyytää miestä kastelemaan kukkaset. Mies kastelee kukkaset. Nainen tulee takaisin viikon päästä ja löytää asuntonsa täynnä kuolleita kukkasia. Kukaan ei tiedä miksi näin tapahtuu.

Pukuhuoneet: Miehet puhuvat pukuhuoneissa kolmesta asiasta: rahasta, jääkiekosta ja naisista. He liioittelevat tulonsa, eivät tunne jääkiekkoa läheskään niin hyvin kuin luulevat ja keksivät tarinoita naisista. Naiset puhuvat pukuhuoneissa vain yhdestä asiasta: seksistä. Eivätkä suinkaan ympäripyöreästi – heidän kuvauksensa ovat äärimmäisen yksityiskohtaisia, teknisiä ja kuvaavia. Eivätkä he koskaan valehtele

Autotallit: Naiset käyttävät autotallia parkkeeratakseen sinne auton ja säilyttääkseen siellä ruohonleikkuria. Miehet käyttävät autotallia askartelutilanaan, pitävät siellä varastossa autonsa huoltosarjaa, polkupyörää, voimailuvälineitä, kalastustarvikkeita ja siemenviljaa ruohikkoon. Autoa he eivät siellä säilytä.

Elokuvat: Jokainen naisnäyttelijä on suorittanut yhden alastonkohtauksen. Tämä johtuu siitä, että lähes kaikki elokuvaohjaajat ovat miehiä. Ainoa mies, joka on esiintynyt elokuvassa alasti, on Richard Gere. Tämä on toinen syy, miksi miehet vihaavat häntä.

Jalokivet: Naiset näyttävät kauniilta jalokivissä. Miehellä on hyväksyttävää löytyä yksi jalokivisormus vasemman käden nimettömästä. Mikäli koruja löytyy useampia, hän on hintti.

Maku: Miehet pitävät naisista. Naiset pitävät yksinkertaisista asioista – kuten miehistä