Näin nainen käynnistetään ja huolletaan
Kun olet hankkimassa naista, katso miten käynnistät naisen ja sisäänajat sekä huollat:
Käynnistys
Uusi nainen saattaa aluksi olla vaikea käynnistää, mutta ajotuntien karttuessa myös käynnistys helpottuu. Joissain tapauksissa pitkään käyttämättä ollut nainen ei välttämättä käynnisty lainkaan. Tällöin lienee helpointa hankkia uusi nainen. Ennen käynnistystä nainen täytyy esilämmittää. Lämmitysaika on sitä pidempi, mitä kylmempi käynnistettävä nainen on. Ryypyn käyttö helpottaa hieman kylmäkäynnistystä. Joskus saattaa tulla eteen tilanne, että nainen käy jo valmiiksi kuumana tai ylikierroksilla. Tällöin nainen vaatii kovaa ja pitkää ajoa jäähtyäkseen normaalilämpöiseksi.
Sisäänajo
Käyttämätön nainen täytyy aina ensin sisäänajaa. Sisäänajon aikana kannattaa olla erittäin varovainen, sillä sisäänajolla on ratkaiseva merkitys naisen tuleviin ajo-ominaisuuksiin. Käyttämättömän naisen ajo-ominaisuudet eivät aluksi vastaa käytetyn naisen ajo-ominaisuuksia, mutta ne paranevat itsestään, kun naisella ajetaan enemmän.
Huolto
Kun ominaisuuksiltaan ja ulkomuodoltaan mieleinen nainen on hankittu, on kuitenkin edelleen syytä pelata varman päälle ja käyttää naista huollossa säännöllisesti, ettei myöhemmässä vaiheessa tule yllätyksiä. Naisen omistamisesta aiheutuu melkoisesti kuluja, sillä tuorekin nainen on pakkeloitava ja maalattava lähes päivittäin, jotta naista kehtaa näyttää kavereille. Erilaisia kemikaaleja kuluu myös runsaasti. Naisilla on eräs ominaisuus, joka rajoittaa hieman niiden käyttöä. Kaikilla naisilla nimittäin alkaa määrävälein perä vuotaa, tavallisesti n. kuukauden välein. Tällöin nainen on ajokiellossa tai ainakin ajo-ominaisuuksiltaan huonohko. Korjaustarvetta vuoto ei kuitenkaan aiheuta, vaan huolestuttavampaa on vuodon puuttuminen. Ellei vuotoa ilmene, on nainen vietävä välittömästi huoltoon, jotta vältyttäisiin pikkuvioilta tulevaisuudessa. Näitä pikkuvikoja saattaa tosin käytetyllä naisella olla ennestäänkin. Pikkuvioilla on paha taipumus kasvaa oikeaksi riesaksi vuosien kuluessa,joten niitä tulisi välttää kaikin tavoin. Jos nainen jostain syystä lakkoilee, nakuttaa jatkuvasti, jättää tien päälle tai jos naisen pikkuviat kasvavat liiaksi, on aika vaihtaa nainen tuoreempaan.
Muut naiset
Ellei haluta hankkia omaa naista, on myös mahdollista käyttää yleisiä naisia tai vuokrata nainen käyttöön määräajaksi. Kavereiden naisia voi myös yrittää lainata. Jos omistaa oman naisen ja ajelee silti esim. työsuhdenaisella tai käyttää yleisiä tai vieraita naisia, kannattaa omaa naista säilyttää kotona.
Muista myös koeajo, koska koeajossa selviävät ajo-ominaisuudet sekä mahdolliset piilevät viat ja puutteet.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Punalappujumalat ja ruokien säilyminen puhutti
- Feissarimokat: Fiksua säästämistä liiketilassa pakkasella
- Bussikuskin outo tapa: Bussi on siksi joko myöhässä tai etuajassa
- Kullankaivajan vaimo järjesti yllätyksen taivaanportilla
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa
- Feissarimokat: Näin voit leuhottaa ruokakaupassa!
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Mies vie naisensa syömään ravintolaan – ei pääty hyvin
- Nuori mies nolaa itsensä tietämättään – koko perheen edessä
- Feissarimokat: Hauskaa menoa, kun yövuorosta saavutaan kotiin
- Feissarimokat: Ehkäisy epäonnistuu ennen kuin sitä edes ehti käyttämään
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Näin mies naurattaa ja itkettää vaimoaan yhtä aikaa
- Hullut soutelevat entistä hullummalla tavalla, kun heitä neuvotaan
- Feissarimokat: Näin säästät maidossa, polttoaineessa ja vessassa
- Feissarimokat: Kati nolaa itsensä kylpyhuoneen seinän viivojen takia
- Feissarimokat: Karoliinalta jäi lahja saamatta, koska sähkö on kallista
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut