Tällä tavalla saat pilattua kätevästi oman ja kaikkien muidenkin työpäivän
Näin pilaat työpäivän ihan kaikilta:
- Ole heti aamusta pahantuulisen näköinen, äläkä missään tapauksessa vastaa, jos joku sanoo huomenta.
- Häärää ja huokaile omissa oloissasi.
- Perusta erilaisia kuppikuntia kahvi- ja ruokatunneilla ja puhu aina pahaa muista.
- Poistu aina paikalta jonkun muun tullessa kahville/syömään seuraasi, tai ainakin vähintään vaihda keskustelun aiheita ja suhtaudu tulijaan jäätävästi.
- Jos näet toisten juttelevan iloisesti, kysy heiltä, että onko taas perustettu jokin salaseura tai toisten selkien takana juonia punova kokous.
- Kuvittele aina, että sinusta puhutaan selkäsi takana pahaa.
- Tee ikäviä huomautuksia toisten ulkonäöstä tai vaatetuksesta.
- Äläkä missään nimessä auta työtovereita heidän ongelmissaan, päinvastoin kerro ne aina esimiehellesi.
- Ole aina johtajan kanssa samaa mieltä ja pidä huolta, että seurassasi lausutut eriävät mielipiteet menevät hänen korviinsa.
- Utele ja kysele kaiken aikaa pysyäksesi selvillä toisten asioista ja kerro ne muillekin.
- Sekaannu aina työtovereiden asioihin ja pyri hoitamaan niitä mahdollisimman hyvin.
- Paiski ovia tarpeen tullen.
- Pura kaikki kotihuolesi työtovereihin.
- Huolehdi siitä että, tiedät kaikkien työtoverien tulemiset ja menemiset.
- Kaiken kukkuraksi kuvittele tietäväsi kaikki, osaavasi kaiken ja kunnioita vain omaa mielipidettäsi.
LUE MYÖS:
- Vaimon vaatekaapissa on mekkoja – myös ikävä yllätys
- Auliksen kaamea kankkunen – teepussi pelastaisi
- Pojat kehuvat isiään, jotka saavat kirjoittamalla rahaa – kuka on paras?
- Diplomi-insinööri yllättyy uudesta työstään – saa harjan käteen
- Feissarimokat: Noloja hoksaamisia – Mignon-munia ei syödä kuorineen
- Vaimo on rutannut seteleitä – viimeisin ryppy järkyttää
- Iäkäs rouva onnistui asumaan 20 vuotta ilmaiseksi – fiksu nainen
- Feissarimokat: Tekokynttilät ovat jo liian aidon näköisiä?
- Feissarimokat: Koiran omistaja häpesi eikä koira – suuri yllätys hämärässä
- Feissarimokat: Sirpa ei kerro harvinaista sukunimeään – tämä se kuitenkin on
- Feissarimokat: Sirpa ei kerro harvinaista sukunimeään – tämä se kuitenkin on
- Feissarimokat: Katja ei halua antaa kukkaruukkuja työttömälle?
- Feissarimokat: Helenan selkää hierottiin ällöttävällä asialla
- Feissarimokat: Tiian tytön uikkareista löytyy kala – ”Pistäpä tyttö narun päähän…”
- Feissarimokat: Noloja hoksaamisia – Mignon-munia ei syödä kuorineen
- Mies on saapumassa kotiin – oli oikeasti jo kotona
- Vaimo jää häämatkalta pois – hyvästä syystä
- Eskon muisti pettää vai sittenkin näkö?