Nainen jätti poikaystävänsä, koska anoppi ei ostanut hänelle lentolippua ykkösluokkaan

Tämän naisen kertomus voi ensin kuulostaa siltä, että nainen olisi pilalle lellitty kakara, mutta kun kuulee kertomuksen loppuun, niin mielipide voi muuttua.
Kertomus alkaa sillä, että nainen oli jättänyt miesystävänsä, koska miehen äiti ei ollut hankkinut hänelle lentolippua ykkösluokkaan. Se kuulostaa naisen kannalta huonolta.
Anoppi oli ostanut hänelle lentolipun tavalliselle paikalle, mutta sekin kuulostaa siltä, että nainen on kiittämätön ja hemmoteltu kakara. Mutta anoppi oli ostanut lipun seitsemälle muullekin reissuun lähtijälle, joista kaikille muille liput olivat ykkösluokkaan.
Tämä selvisi naiselle vasta lentokentällä matkaan lähtiessä. Hän ihmetteli, miksi hänet jätettiin seurueesta yksin jonottamaan lähtöselvitykseen, kun muut menivät jonon ohi. Pian hän tajusi, että kaikilla muilla oli ykkösluokan liput, paitsi hänellä. Se oli naisesta todella nöyryyttävää.
Nainen päätti, että hän ei lähde matkalle lainkaan ja jätti myös miesystävänsä.
Anoppi oli tätä ennenkin osoittanut naiselle sen, että hän ei pidä naisesta.
Lähde: Mirror
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Koira haukkuu naapurissa, mutta mies saa sen hauskalla keinolla hiljaiseksi – omistaja suuttui
- Feissarimokat: Antilla on hulvaton vinkki siihen, miten voi säästää sähköä
- Feissarimokat: Miten HopLopin liukumäet pestään? Mielenkiintoinen kysymys
- Feissarimokat: Mies ei kehdannut tilata kauppatilauksessa terveyssiteitä, koska…
- Milloin pieni on parempi kuin iso? Tässä hauskoja vastauksia
- Feissarimokat: Make halusi vain ostaa kattilan ja kirjoitti koskettavan runon
- Feissarimokat: Miksei nainen voinut heti sanoa, mistä on kyse?
- Feissarimokat: Nainen hakee huomiota nukkuvalta mieheltä – ei saa vastakaikua
- Feissarimokat: Naisen autossa ei ollut ilmastointia – totuus tuli ilmi liian myöhään
- Isä tekee tyttärelleen vääränlaiset eväät – joutui rehtorin puhutteluun
- Feissarimokat: Pihi ystävä huomautti Kirsiä liian tiheistä vessakäynneistä
- Vitsi: Lahtiset menevät hammaslääkäriin, mutta kumpi onkaan potilas?
- Feissarimokat: Naisen autossa ei ollut ilmastointia – totuus tuli ilmi liian myöhään
- Feissarimokat: Huijasiko tämä nainen itsensä naimisiin?
- Feissarimokat: ”Miten häät estetään?” – anopilla on ikäviä suunnitelmia
- Feissarimokat: Miksei nainen voinut heti sanoa, mistä on kyse?
- Vaimon vitsi meni läpi tai niin hän luuli ja joutui lopulta itkemään
- Feissarimokat: Koirat otetaan mukaan kauppaan, vaikka väkisillä ja sitähän tässä ei kysytty