Kaljuuntuva mies heitti shampoot pois ja hiukset kasvoivat takaisin
Kaljuuntuva mies väittää keksineensä keinon, jolla hiukset saa kasvamaan uudelleen takaisin.
Mies on nimeltään Nick Coetzee ja ainakin viimeisimmissä kuvissa hänellä on todella pitkät hiukset, eikä esillä ole lainkaan kaljuuntuvia kohtia.
Aiemmissa kuvissa hän näyttää jo vähän kaljuuntuneelta. Se, millä hän väittää saaneensa hiustenkasvun vilkastumaan uudelleen, liittyy hiustenpesuun. Hän nimittäin luopui kokonaan shampoosta, joka hänen mukaansa auttoi kaljuuntumiseen.
Hän kertoo, että hänen hiuksistaan tuli myös terveemmän näköiset, kun hän ei enää pessyt niitä shampoolla. Hän kertoo, että hiukset tuntuivat ensin parin kolmen viikon ajan aika rasvaisilta, mutta eivät enää, vaikka hän ei käytä edelleenkään shampoota.
Kun hän jakoi tämän tiedon muille, sai hän mielenkiintoisia vastauksia. Joku muukin on tehnyt samaa jo parin vuoden ajan ja samasta syystä. Joku oli tehnyt samaa neljän viikon ajan, mutta ei kestänyt enää, koska hiukset olivat edelleen todella rasvaiset.
Voisiko se olla totta, että shampoopesu on joidenkin miesten hiusten kaljuuntumisen taustalla? Vai käyttikö mies hiuksilleen liian vahvaa shampoota?
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
- Vaimon vaatekaapissa on mekkoja – myös ikävä yllätys
- Auliksen kaamea kankkunen – teepussi pelastaisi
- Pojat kehuvat isiään, jotka saavat kirjoittamalla rahaa – kuka on paras?
- Diplomi-insinööri yllättyy uudesta työstään – saa harjan käteen
- Feissarimokat: Noloja hoksaamisia – Mignon-munia ei syödä kuorineen
- Vaimo on rutannut seteleitä – viimeisin ryppy järkyttää
- Iäkäs rouva onnistui asumaan 20 vuotta ilmaiseksi – fiksu nainen
- Feissarimokat: Tekokynttilät ovat jo liian aidon näköisiä?
- Feissarimokat: Koiran omistaja häpesi eikä koira – suuri yllätys hämärässä
- Feissarimokat: Sirpa ei kerro harvinaista sukunimeään – tämä se kuitenkin on
- Feissarimokat: Sirpa ei kerro harvinaista sukunimeään – tämä se kuitenkin on
- Feissarimokat: Katja ei halua antaa kukkaruukkuja työttömälle?
- Feissarimokat: Helenan selkää hierottiin ällöttävällä asialla
- Feissarimokat: Noloja hoksaamisia – Mignon-munia ei syödä kuorineen
- Feissarimokat: Tiian tytön uikkareista löytyy kala – ”Pistäpä tyttö narun päähän…”
- Mies on saapumassa kotiin – oli oikeasti jo kotona
- Vaimo jää häämatkalta pois – hyvästä syystä
- Eskon muisti pettää vai sittenkin näkö?