Kalat osaavat laskea kuten ihmiset – katso osaavatko paremmin kuin sinä
Kyllä, luit otsikon ihan oikein. Kalat todellakin osaavat laskea laskutehtäviä, kuten me ihmiset.
Eivät ne tietysti osaa derivoida tai integroida eivätkä laskea muitakaan kovin vaikeita laskuja, mutta osaavatko kaikki ihmisetkään? Ne osaavat laskea sellaisia asioita, joista niille on hyötyä, jonka voisi todeta ihmisillekin olevan paras tapa opetella laskemaan.
Kalojen laskutaitoa on tutkittu ja todettu, että ne osaavat laskea yksinkertaisia laskuja
”Opetimme kaloja laskemaan yksinkertaisia yhteen- ja vähennyslaskuja. Niiden oli lisättävä tai vähennettävä alkuarvoa ensin yhdellä.”, kertoo tohtori Vera Schluessel Bonnin yliopiston eläintieteen instituutista.
Tutkimuksessa havaittiin, että kalat kykenivät lisäämään ja vähentämään peräti viisi numeroa lisää, mikä alkuarvo oli. Niiden oletetaan nyt olevan yhtä älykkäitä kuin mitä linnut ja nisäkkäät ovat. Varsinkin rauskut loistivat laskutehtävissä.
Nyt tutkijat miettivät, että mihin kaikkeen kalat osaisivat vastata, jos niille kyettäisiin esittämään kysymyksiä.
Kuusi seepramalawinahventa ja kolme rauskua oppivat yhdistämään sinisen yhteen laskemiseen ja keltaisen vähentämiseen. Seepramalawinahvenilla kesti keskimäärin 28 kokeilukertaa, jotta matikkatehtävät menivät oikein ja rauskuilla keskimäärin 68 kertaa. Kalat palkittiin ruualla, kun ne osasivat laskun.
Seepramalawinahvenien menestys tehtävissä vaihteli, ja kalat vastasivat oikein 296/381 yhteenlaskuun (78 %). Samaan aikaan rauskut vastasivat 169/180 yhteenlaskuun oikein (94 %). Vähennyslaskuissa Seepramalawinahvenet vastasivat oikein 264/381 (69 %), kun taas rauskut saivat 161/180 (89 %) oikein.
Vaikuttaisi siltä, että kalat kykenisivät laskemaan aika vaikeitakin numeerisia laskuja, riippumatta siitä onko niillä siihen biologista tarvetta vai ei.
Lähde: Study Finds
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Onko GSM vanhojen ihmisten sana?
- Isäntä valitsi taksin sijaan bussin – tuli kalliiksi
- Feissarimokat: Näin säästät maidossa, polttoaineessa ja vessassa
- Feissarimokat: Ehkäisy epäonnistuu ennen kuin sitä edes ehti käyttämään
- Näin mies naurattaa ja itkettää vaimoaan yhtä aikaa
- Feissarimokat: Tässä ovat rikkaiden toimivat säästövinkit
- Feissarimokat: Kauppojen ilta-alennukset saavat tekemään kummia – piilottelua ja tuntien odottelua
- Feissarimokat: Jaossa suomalaisten suosikkeja eli ilmaisia ämpäreitä
- Feissarimokat: Karoliinalta jäi lahja saamatta, koska sähkö on kallista
- Feissarimokat: Naapurin ei tarvitse tietää, että kotona ollaan?
- Feissarimokat: Ehkäisy epäonnistuu ennen kuin sitä edes ehti käyttämään
- Näin mies naurattaa ja itkettää vaimoaan yhtä aikaa
- Feissarimokat: Koiran uusi lelu tulee maksamaan maltaita
- Tämä aivopähkinä pistää pään sekaisin
- Feissarimokat: Karoliinalta jäi lahja saamatta, koska sähkö on kallista
- Miksi Esa Ollikaisen on turha yrittää soittaa apua?
- Feissarimokat: Isä miellyttää nälkäistä teiniään – epäonnistuu pahimalla mahdollisella tavalla
- Hekö ovat Suomen kamalimmat vuokralaiset?