Tämän päivän lapset eivät ymmärrä näitä asioita – 10 muuttunutta asiaa
Jokainen meistä on ollut joskus lapsi. Tämän päivän lapset eivät kuitenkaan tunnu ymmärtävän niitä asioita, jotka olivat lapsille ennen ihan normaalia.
Kukaan lapsi ei tunnu enää kiipeilevän puihin saatikka leikkivän kävyistä tehdyillä lehmillä, josta jälkimmäistä eivät lapset nyt ole enää sataan vuoteen tehneet. Mutta siihen ei tarvita edes sataa vuotta eikä välttämättä kovinkaan montaa vuotta, kun lapset tekivät täysin erilaisia asioita kuin nyt. Tässä alla on muutama vastaus kysymykseen, jossa kysyttiin mitä tämän päivän lapset eivät enää ymmärrä.
1. ”Kuuntelit musiikkialbumin alusta loppuun, ellei sinulla ollut vakaa käsi, jolla kykenit laittamaan neulan oikeaan kohtaan levyä soittaaksesi tiettyä kappaletta. Sinun oli myös käännettävä LP ympäri kuunnellaksesi toisen osan levystä.”
2. ”Se tyytyväinen tunne, kun löi jollekin luurin korvaan.”
3. ”Paperikartan avulla pääsi perille lomakohteeseen.”
4. ”Juoksemassa käymään vessassa mainoskatkon aikana.”
5. ”Kuinka jännittävää olikaan avata uusi murolaatikko nähdäkseen, minkä lelun sieltä sai, ja käydä kauppaa kavereiden kanssa, yleensä lyijykynillä tai polkupyörän heijastimilla jne., lol.”
6. ”Vhs:n tai kasetin kelaus alkuun ennen palautusta.”
7. ”Suklaatupakka”
8. ”Soittaa tytölle ja hänen isänsä vastaa puhelimeen. Se oli vaikeaa, lapset.”
9. ”Näytönsäästäjät.”
10. ”Puhelinverkkoyhteydestä kuuluu ääniä.”
Lähde: The Poke
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä on vitsi, vaikka opettaja taisi pitää tuhnuttelijasta
- Feissarimokat: Carita mokasi ja soitti pizzeriaan hulvattoman puhelun
- Feissarimokat: Oletko tuntenut itseäsi huoltoasemalla näin tyhmäksi?
- Feissarimokat: Noloja palastuksia – näitä asoita tehdään salassa yksin
- Feissarimokat: Paulan harmitus – tajusiko mies mustikkamehun olleen ilmaista?
- Feissarimokat: Etsitään kyytiä Espanjaan – mukana lukeva koira
- Feissarimokat: Älä valehtele lääkärille – voit jäädä siitä kiinni
- Saija on ollut Mikan luona yötä – Mika murjaisee vitsin
- Feissarimokat: ”Apua, mitä kieltä puhutaan Ruotsissa?”
- Nainen, tämän nimesi sinusta kertoo: ”Anna ei todellakaan anna…”
- Feissarimokat: Paulan harmitus – tajusiko mies mustikkamehun olleen ilmaista?
- Feissarimokat: Helle sekoitti jo päät näin pahasti, että menettää kengät?
- Feissarimokat: Sara saa bussissa hullun maineen – helppoa
- Feissarimokat: Päiväkahvit ja muut joillekin epäselvät termit
- Feissarimokat: Pyydettiin i-kirjaimella alkavia tytön nimiä – pieleen meni
- Feissarimokat: Jaanan asunnossa kummittelee – ”Onko asunnnossa kuollut joku?”
- Feissarimokat: Helenan selkää hierottiin karmealla asialla
- Saija on ollut Mikan luona yötä – Mika murjaisee vitsin