Naisella on erikoinen sielunystävä, jota hän kutsuu nimellä ”Luffancs”
Olet varmasti kuullut, kuinka joku on mennyt naimisiin erikoisen asian kanssa, joka ei ole elävä.
Aiemmin on uutisoitu, esimerkiksi kuinka nainen teki historiaa naimalla erikoisen asian. Kyseessä oli pinkki väri, josta nainen piti kovasti. Onhan se hyvä, että menee naimisiin sellaisen kanssa, josta todella pitää.
Tämän uutisen nainen ei ole vielä nainut ihastustaan. Hän kuitenkin pitää tätä ihastuksen kohdettaan jo sielunkumppaninaan, jota kutsuu nimellä ”Luffancs”.
Nainen on 28-vuotias Sandra, joka oli joutunut pulittamaan tästä sielunkumppanistaan peräti 600 puntaa. Kyseessä on lelulentokone. Hän kertoo olevansa nyt rakastunut ensimmäistä kertaa elämässään ja jopa jakaa sänkynsä tämän suihkukoneen kanssa.
”En tiedä miksi rakastan häntä, minä vain rakastan häntä”, Sandra sanoo.
– Hän on ensimmäinen asia, jonka näen aamuisin ja viimeinen, kun menen nukkumaan.
– Halaamme ja suutelemme koko yön ja harrastamme seksiä. Saan tehdä kaiken tämän hänen kanssaan.
Sandra on rakastanut lentokoneita kolmevuotiaasta lähtien, ja koko teini-iän ajan hän suunnitteli jatkavansa uraa niiden parissa, kun hänestä tulee aikuinen. Lopulta vuonna 2021 hän onnistui saamaan työpaikan ilmailualalta.
Nykyään Sandra työskentelee lentokentällä viitenä päivänä viikossa. Vaikka hän on muiden lentokoneiden ympäröimänä koko päivän, hän kertoo, ettei hän unelmoisi Luffancin pettämisestä.
Sandra ei ole varma, että aikooko enää koskaan seurustella ihmisen kanssa, koska lentokoneet ovat paljon luotettavampia.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FM: Petri iskee naisia paperisilpun avulla?
- Miksi vaimo kutsui tuoretta aviomiestään Peugeotiksi? – vastaus ällistyttää
- Kauppinen huomasi, että uusi nimi pahentaa miestä
- FM: Voiko työkaveria pyytää käyttämään miedompaa pyykinpesuainetta?
- FM: Lapsille eväät kouluun kasvisruokapäivänä – Oskulla on esittää tähän syy
- FM: Muffinssit pestiin pesukoneessa, mutta miksi?
- Kuvaus tosimiehen pääsiäisestä – ”Tipu, mämmi ja noita-akka kuuluvat asiaan”
- FM: Tässäkö parhaimmat säästövinkit?
- FM: Nakit ja veriletut sopivat kasvissyöjille?
- FM: Saitko sinäkin kutsun Ronjan rippijuhliin?
- Feissarimokat: Nainen peruu häät – naurettava syy
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Vanhat herrat ovat ”hyväkuntoisia” – vain yksi vika
- Kalle ilmoitti nimensä hassulla tavalla – menikö oikein?
- FM: Koiran hätä aiheuttaa omistajalle pahemman hädän
- FM: Nakit ja veriletut sopivat kasvissyöjille?
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa