Mies heitti vaimonsa tamponit roskiin ja antoi oudolle toiminnalleen huonon selityksen
Eihän toisen omaa saisi heittää ilman lupaa pois.
Eräs aviomies on silti heittänyt vaimonsa omaisuutta roskiin. Kyseessä ovat vaimon tamponit. Nainen oli aloittanut tamponien käytön vastikään ja oli käyttänyt sitä ennen vain terveyssiteitä. Hän piti nyt tamponeita parempana vaihtoehtona.
Mies ei tainnut pitää niitä parempana vaihtoehtona, koska hän oli nakannut ne roskiin. Nainen oli tietysti suuttunut siitä ja halunnut tietää syyn miehen oudolle toiminnalle. Mies oli antanut vastaukseksi vain sen, että hänestä ei tuntunut mukavalta, että heidän vessassaan oli sellaisia.
Mies halusi, että hänen 27-vuotias vaimonsa ei käyttäisi niitä, koska mies suorastaan vihaa niitä. Pariskunta on ollut yhdessä kolme vuotta ja naimissa vasta kaksi kuukautta. Nainen ei aluksi tajunnut, että mies vihaa tamponeita tosissaan.
Mutta siinä vaiheessa, kun mies heitti myös vaimon ostaman uuden tamponilaatikon roskiin, tiesi vaimokin jo, että mies on tosissaan. Vaimo yritti piilotella seuraavaa ostamaansa tamponirasiaa, mutta mies löysi senkin ja heitti roskiin. Nainen oli siinä vaiheessa jo niin väsynyt ja stressaantunut, että suuttui miehelleen tosissaan. Mieheltä löytyi siihenkin vastaus. Miehen mukaan hänen vaimonsa pitäisi huomioida miehensä epämukavuus tamponeista.
Moni on varoittanut naista, että nainen seuraisi mitä muita outoja toisen ihmisen hallitsemiseen liittyviä tapoja miehellä on.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vanhat herrat ovat ”hyväkuntoisia” – vain yksi vika
- Feissarimokat: Punalappujumalat ja ruokien säilyminen puhutti
- Feissarimokat: Fiksua säästämistä liiketilassa pakkasella
- Bussikuskin outo tapa: Bussi on siksi joko myöhässä tai etuajassa
- Kullankaivajan vaimo järjesti yllätyksen taivaanportilla
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa
- Feissarimokat: Näin voit leuhottaa ruokakaupassa!
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Mies vie naisensa syömään ravintolaan – ei pääty hyvin
- Nuori mies nolaa itsensä tietämättään – koko perheen edessä
- Feissarimokat: Ehkäisy epäonnistuu ennen kuin sitä edes ehti käyttämään
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Näin mies naurattaa ja itkettää vaimoaan yhtä aikaa
- Hullut soutelevat entistä hullummalla tavalla, kun heitä neuvotaan
- Feissarimokat: Näin säästät maidossa, polttoaineessa ja vessassa
- Feissarimokat: Kati nolaa itsensä kylpyhuoneen seinän viivojen takia
- Vanhat herrat ovat ”hyväkuntoisia” – vain yksi vika
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut