Koiranulkoiluttaja ulkoilutti koiraa – omistajalla olikin ollut erikoinen vaatimus
Monet kääntyvät muiden apuun, kun koiraa pitäisi ulkoiluttaa, mutta itsellä ei ole siihen aikaa.
Kaikilta ei löydy ystäviä tai läheisiä, joilta saisi apua koiran ulkoiluttamiseen. Silloin ei ole muuta keinoa kuin palkata maksua vastaan koiria ulkoiluttavia henkilöitä. Eräs nainen oli palkattu ulkoiluttamaan erään rouvan koiraa.
Ulkoiluttaja oli toiminut tehtävässään jo seitsemän vuoden ajan, joten hän oli jo kokenut koiranulkoiluttaja. Silti tämä rouva yllätti hänet vaatimuksillaan. Koirassa oli kiinni GPS-seurantalaite ja koiraa oli tarkoitus ulkoiluttaa kerralla tunnin ajan.
Ulkoiluttaja oli ulkoiluttanut koiraa tunnin aikana noin 2,5 kilometriä, mutta se ei riittänyt koiran omistajalle. Hän vaati, että koiran pitää kulkea tunnin ulkoiluttamisen aikana noin 6–7 kilometriä.
Koiranulkoiluttaja avautui muille tästä kokemuksestaan:
”Etsin koiran profiilista tätä vaatimusta matkan määrästä, mutta sitä ei löydy sieltä – siinä vain sanotaan, että häntä täytyy kävelyttää tunnin ajan. Minun on fyysisesti mahdotonta kulkea usea kilometri tunnissa.”
Ulkoiluttaja vielä jatkoi:
”Tänään ulkoilutin koiraa uudelleen ja onnistuin kulkemaan koiran kanssa noin 5 kilometriä puolessatoista tunnissa. Sain kuitenkin palkkaa vain tunnilta, joten omistaja sai 30 minuuttia ilmaiseksi. Koira on uskomattoman suloinen, mutta omistaja liian vaativa.”
Voi koira parkaa, jos lenkit jäävät välistä, jollei kukaan ei voi täyttää omistajan vaatimuksia.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä on vitsi, vaikka opettaja taisi pitää tuhnuttelijasta
- Feissarimokat: Carita mokasi ja soitti pizzeriaan hulvattoman puhelun
- Feissarimokat: Oletko tuntenut itseäsi huoltoasemalla näin tyhmäksi?
- Feissarimokat: Noloja palastuksia – näitä asoita tehdään salassa yksin
- Feissarimokat: Paulan harmitus – tajusiko mies mustikkamehun olleen ilmaista?
- Feissarimokat: Etsitään kyytiä Espanjaan – mukana lukeva koira
- Feissarimokat: Älä valehtele lääkärille – voit jäädä siitä kiinni
- Saija on ollut Mikan luona yötä – Mika murjaisee vitsin
- Feissarimokat: ”Apua, mitä kieltä puhutaan Ruotsissa?”
- Nainen, tämän nimesi sinusta kertoo: ”Anna ei todellakaan anna…”
- Feissarimokat: Paulan harmitus – tajusiko mies mustikkamehun olleen ilmaista?
- Feissarimokat: Sara saa bussissa hullun maineen – helppoa
- Feissarimokat: Päiväkahvit ja muut joillekin epäselvät termit
- Feissarimokat: Pyydettiin i-kirjaimella alkavia tytön nimiä – pieleen meni
- Feissarimokat: Jaanan asunnossa kummittelee – ”Onko asunnnossa kuollut joku?”
- Saija on ollut Mikan luona yötä – Mika murjaisee vitsin
- Feissarimokat: Poikaa ei kiinnostanut koulu – hulvaton teko
- Vangin vähäisille vieraille löytyy yllättävän hyvä syy