4 outoa maailmankolkkaa, joiden on vaikea uskoa olevan olemassa
On aika varmaa, että et ole käynyt ainakaan kaikissa näissä neljässä paikassa, koska ne sijaitsevat melko syrjäisissä paikoissa.
Luontoäiti voi yllättää joskus suuresti. Se tapahtuu ainakin näissä alla olevissa paikoissa. Ne ovat epätavalliselta näyttäviä paikkoja, joiden on vaikea uskoa olevan olemassa tai sijaitsevan ainakaan maapallolla, jos niitä ei ole nähnyt itse omin silmin.
1. Pink Lake, Australia
Kuten tämän järven nimikin sanoo, niin kyseessä on vaaleanpunainen järvi, jonka värin ajatellaan johtuvan sen sisältämistä ainutlaatuisista bakteereista. Valitettavasti viimeisimpien tietojen mukaan, järvi ei ole enää vaaleanpunainen. Värin kerrottiin muuttuvan pinkistä jopa syvempään punaisen väriin ja siitä violetin sävyyn sekä lopulta sinisen sävyiseksi. Vuoden 2017 jälkeen väri ei ole enää muuttunut. Silti järvi on edelleen erittäin suosittu matkailukohde.
2. Giant’s Causeway, Pohjois-Irlanti
Giant’s Causeway sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Pohjois-Irlannin etelärannikolta. Kyseessä on luonnon oma pylväsmuodostelma. Se on syntynyt epätavallisten ja muinaisten laavavirtausten seurauksena yli 10 000 vuotta sitten.
3. Thor’s Well, Oregon, USA
Thor’s Well on outo kaivon kaltainen rakennelma Oregonin rannikolla. Se on muodostunut rankkojen myrskyjen aikana tapahtuneen vedenalaisen maanvyörymän takia, jolloin maahan syntyi reikä. Aallot törmäävät siinä kallioihin ja tuloksena on porealtaan kaltainen ilmiö.
4. Pamukkale, Turkki
Pamukkale on Turkissa sijaitseva outo kalkkikivivuori. Tätä aluetta sanotaan valkoiseksi palatsiksi, koska sen pinalla on paljon valkoista travertiini -nimistä marmoria.
Lähde: Traveler Door
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa
- Feissarimokat: Näin voit leuhottaa ruokakaupassa!
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Mies vie naisensa syömään ravintolaan – ei pääty hyvin
- Nuori mies nolaa itsensä tietämättään – koko perheen edessä
- Feissarimokat: Hauskaa menoa, kun yövuorosta saavutaan kotiin
- Näin muurahaiskeko tekee miehistä rikkaita – menikö oikein?
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Feissarimoka: Tiina haluaa käyttää herkkää hajuaistiaan bisneksissään
- Feissarimokat: Ärsyttävää käytöstä junassa – mitä ihmettä?
- Feissarimokat: Ehkäisy epäonnistuu ennen kuin sitä edes ehti käyttämään
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Näin mies naurattaa ja itkettää vaimoaan yhtä aikaa
- Hullut soutelevat entistä hullummalla tavalla, kun heitä neuvotaan
- Feissarimokat: Näin säästät maidossa, polttoaineessa ja vessassa
- Feissarimokat: Kati nolaa itsensä kylpyhuoneen seinän viivojen takia
- Feissarimokat: Karoliinalta jäi lahja saamatta, koska sähkö on kallista
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut