Joku kysyi mitä on pelännyt lapsena, joka nyt aikuisena huvittaa – vastaukset olivat hulvattomia
Pelkäsitkö lapsena jotain sellaista, joka tuntuu nyt aikuisena naurettavalta, että jotain sellaista on voinut pelätä?
Tätä samaa kysyi joku Twitterissä ja sai kysymykseensä monta hauskaa vastausta. Tässä alla on niistä hauskimmat palat. Ehkä samalla kun luet niitä, sinulla tulee mieleen omakin vastauksesi, että mikä kumma sinua pelotti lapsena, johon ei oikeasti ollut mitään syytä.
Joku esimerkiksi esitti kuvan avulla, kuinka hän pelkäsi, että uima-altaassa uisi hai.
Tässä lisää kertomuksia lapsuuden peloista:
”Luulin lapsena, että Bermudan kolmio tulisi aiheuttamaan minulle enemmän ongelmia, kuin mitä voisi luulla.”
”Pelkäsiköhän joku yhtä paljon lapsena kärpäsloukkuja, kuin minä? ”
”Kun olin lapsi, ajattelin, että omenoista ponnahtaa matoja, kun puraisen omenaa. Se ei ollutkaan niin yleinen ongelma kuin luulin.”
” Tämä oli 90-luvulla tapahtunut lapsuuskokemus. Eräässä Ipanat-sarjan jaksossa Chuckie nielee vesimelonin siemenen ja pelkää, että vesimeloni kasvaa hänen sisällään. Siksi pelko koski tätä samaa, että kun syö vahingossa minkä tahansa hedelmän siemenen, se alkaa kasvamaan sisällä.”
”Pelkääköhän kukaan enää, kuten minä lapsena, että saa keripukin?”
”Olin lapsena todella huolissani mustista aukoista. Luulin, että ne olisivat paljon suurempi ongelma kuin ovatkaan.”
No joko muistat oman lapsuudessa koetun pelon, joka oli ihan turhaa ja vähän hassuakin pelätä juuri sitä?
Lähde: Huffpost
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miksi vaimo kutsui tuoretta aviomiestään Peugeotiksi? – vastaus ällistyttää
- Kauppinen huomasi, että uusi nimi pahentaa miestä
- FM: Voiko työkaveria pyytää käyttämään miedompaa pyykinpesuainetta?
- FM: Lapsille eväät kouluun kasvisruokapäivänä – Oskulla on esittää tähän syy
- FM: Muffinssit pestiin pesukoneessa, mutta miksi?
- Kuvaus tosimiehen pääsiäisestä – ”Tipu, mämmi ja noita-akka kuuluvat asiaan”
- FM: Tässäkö parhaimmat säästövinkit?
- FM: Nakit ja veriletut sopivat kasvissyöjille?
- FM: Saitko sinäkin kutsun Ronjan rippijuhliin?
- FM: Yllättävä jumi esti viemästä koiraa yöllä lenkille
- Feissarimokat: Nainen peruu häät – naurettava syy
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Vanhat herrat ovat ”hyväkuntoisia” – vain yksi vika
- Kalle ilmoitti nimensä hassulla tavalla – menikö oikein?
- FM: Koiran hätä aiheuttaa omistajalle pahemman hädän
- FM: Nakit ja veriletut sopivat kasvissyöjille?
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa