Nainen sekoittaa kosteusvoiteeseensa jotain, jota ei saa hommattua ihan helposti
Kukapa ei haluaisi käyttöönsä kosteusvoidetta, joka tekisi ihosta hehkuvan?
Ehkä jokainen ei silti menisi näin pitkälle, kuin Newyorkilainen Kelly Zolanski, vaikka hän väittää nyt ihonsa todellakin hehkuvan enemmän kuin ennen. Hän kertoo syynä olevan uuden tuotteen, jonka hän on lisännyt kosteusvoiteensa sekaan.
Kelly on sinkku, joten hänellä ei ole tätä tuotetta aina saatavilla
Koska Kelly ei seurustele miehen kanssa, hänen piti pyytää ystävänsä apua tämän kosteusvoiteen lisän saamiseksi. Ystävän piti olla mies, koska ylimääräinen kosteusvoiteen aines on spermaa. Eli hän voitelee kasvonsa ystävänsä spermalla. Kuulostaa aika oudolta.
Kelly kertoo säilyttävänsä tätä kosteusvoiteen ja sperman seosta jääkaapissa, jotta se ei pilaannu. Seos haisee silti hänen mielestään vähän omituiselle. Hän ei kuitenkaan poistu kotoaan ystävänsä spermat naamalla, vaan hän pesee seoksen pois naamaltaan sen jälkeen, kun se on siinä jonkin aikaa vaikuttanut. Se nimittäin hilseilee hänen kasvoillaan, joten sitä ei voi jättää siihen pitkäksi aikaa.
Kellyn mielestä tämä on halpa vaihtoehto kalliille kosmetiikkatuotteille. Ehkä hänen ystävänsä mielestä kyseessä ei ole mikään halpa tavara.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Karoliinalta jäi lahja saamatta, koska sähkö on kallista
- Feissarimokat: Naapurin ei tarvitse tietää, että kotona ollaan?
- Mies sai kaipaamaansa rauhaa – löytyi märästä paikasta
- Feissarimokat: Tämä olisi ok päivitys, jos oltaisiin ysärin teinejä?
- Pomo ajaa työpaikan pihaan upouudella bemarilla…ei naurata
- Feissarimokat: Geishapatukka on suklaalevy, väittää tämä nainen
- Feissarimokat: Koiran uusi lelu tulee maksamaan maltaita
- Tästä syystä Äkäslompolon Arskan rahat eivät riitä Helsingissä
- Sehän on perjantai ja 13. päivä – näin selviät
- Feissarimokat: Mitä, eivätkö kalat säikykään puhetta?
- Feissarimokat: Vaimo lämmitti saunan väärän – vain mies sai muistutuksen
- Feissarimokat: Koiran uusi lelu tulee maksamaan maltaita
- Tämä aivopähkinä pistää pään sekaisin
- Feissarimokat: Isä miellyttää nälkäistä teiniään – epäonnistuu pahimalla mahdollisella tavalla
- Miksi Esa Ollikaisen on turha yrittää soittaa apua?
- Feissarimokat: Karoliinalta jäi lahja saamatta, koska sähkö on kallista
- Feissarimokat: Erään äidin nolo hetki – maito suihkusi
- Hekö ovat Suomen kamalimmat vuokralaiset?