Nainen odotteli ovellensa tilaamaa ruokaa – se tuotiin lopulta, mutta erikoisella tavalla
Nälissään ovellansa odotteleva nainen sai kokea elämänsä yllätyksen.
Hän oli tilannut ruokaa, jonka hän ajatteli tietysti tulevan ruokakuskin tuomana. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan se tuotiin hänelle erikoisella lähetyksellä. Tuoja kertoi naiselle heti, että nainen ei varmasti odottanut häntä ruuantuojaksi.
Ruuantuoja oli suorittamassa työtään, mutta se ei liittynyt oikeasti ruuan kuskaamiseen, mutta hän halusi suorittaa ruokakuskin työn kunnolla loppuun. Hän oli nimittäin poliisi. Mutta miten hänen työhönsä liittyy tilausruuan toimittaminen? Siihen löytyikin todella hyvä syy. Hän oli nimittäin pidättänyt ruokakuskin. Poliisi halusi, että ruuan toimittaminen ei jää kesken ja oli päättänyt toimittaa sen itse perille.
Nainen nauroi ja kiitti poliisia. Sitä poliisi ei kertonut, että mistä syystä ruokakuski oli pidätetty.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: ”Eihän mies voi olla olla hajuvedelle allerginen?”
- Tässä suomalaisessa kaupungissa on ikuinen kesä – energiaa kuluu
- Saija oli yökylässä Mikan luona – vitsin takia ei ollut toista kertaa
- Miehellä on vitsit vähissä – housujen vetoketjun takia
- Omena päivässä pitää lääkärin, ei kun äijät baarista loitolla
- Feissarimokat: Nolo ääni yllätti Haraldin hautajaisissa – nyt selvisi kuka sen aiheutti
- Naiset erehtyivät pahasti – ei ärrävikainen vaan vain savolainen
- Tajuatko tätä? – kerro mikä luku tulee perjantain kohdalle?
- Janita osti punalaputettua lohta – liika-ajattelu pilasi tuotteen
- Koira sai uuden lelun – tapahtui jotain ja se maksoi 305 euroa
- Feissarimokat: Morsian perui häät – syy ihan naurettava
- Tällä firmalla ei ole varaa edes askeleisiin?
- Feissarimokat: Neuvolassa kirjoitettiin lappuun sekavia
- Feissarimokat: Eikö Pipsa Possukaan ole lapselle enää turvallinen?
- Naiset erehtyivät pahasti – ei ärrävikainen vaan vain savolainen
- Koira sai uuden lelun – tapahtui jotain ja se maksoi 305 euroa
- Janita osti punalaputettua lohta – liika-ajattelu pilasi tuotteen
- Feissarimokat: Kassassa tuli viivettä – maiskuttelija mies takana sai palautetta