Mies työnsi vanupuikon liian syvälle korvaan ja resetoi itsensä vahingossa
Moni on varmasti resetoinut monenlaisia laitteita eli palauttanut ne alkutilaan.
Waterfordista kotoisin oleva mies teki tämän vahingossa itselleen. Hän nimittäin onnistui työntämään vanupuikon liian syvälle korvaan, jossa hän osui kohtaan, josta resetointi onnistuu. Hän palautti toimintonsa tehdasasetukset.
Miehen vaimo Stephanie on kertonut lisää tästä kohtalokkaasta onnettomuudesta
Miehen vaimo Stephanie on joutunut kertomaan muille tästä tapahtumasta, koska mies on ollut resetoinnin jälkeen niin kiireinen. Stephanie oli varoittanut miestään vanupuikoista, joilla ei pitäisi puhdistaa korvia. Viimeisimmällä kerralla, kun Stephanien mies oli juuri puhdistanut vanupuikoilla korvansa, hän oli sen jälkeen alkanut nyökyttelemään epäjohdonmukaisesti.
Pian selvisi, että mies on resetoinut itsensä eli hän oli taas kuin pieni vastasyntynyt vauva, joka vasta opettelee elämässä tarvittavia asioita. Siksi hänen pitää nyt opetella uudelleen mm. puhumaan, kävelemään ja syömään itse.
Lääkärin mukaan voi kestää noin 20 vuotta ennen kuin mies osaa taas kaiken saman mitä osasi ennen tehdasasetuksiin palaamista. Stephanie ei kuitenkaan lannistunut tästä uutisesta, koska hän on jo pitkään halunnut lasta. Nyt hänellä periaatteessa on sellainen. Hän pääsee jopa vaihtamaan miehellensä vaippoja.
Nyt jos joku pelkää tekevänsä itselleen tämän saman, niin kannattaa ainakin unohtaa korvien puhdistus vanupuikoilla. Sitä korvassa olevaa resetointikohtaa ei tunneta vielä tarkkaan eikä tiedetä kunnolla missä se sijaitsee. Lääkärin mukaan miehen on pitänyt painaa sitä kuitenkin vähintään 10 sekunnin ajan, jotta resetointi on onnistunut.
Ehkä jokaisen kannattaisi tehdä itsestään varmuuskopio?
Lähde: Waterfordwhispers news
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Tässä ovat rikkaiden toimivat säästövinkit
- Feissarimokat: Kauppojen ilta-alennukset saavat tekemään kummia – piilottelua ja tuntien odottelua
- Feissarimokat: Jaossa suomalaisten suosikkeja eli ilmaisia ämpäreitä
- Feissarimokat: Karoliinalta jäi lahja saamatta, koska sähkö on kallista
- Feissarimokat: Naapurin ei tarvitse tietää, että kotona ollaan?
- Mies sai kaipaamaansa rauhaa – löytyi märästä paikasta
- Feissarimokat: Tämä olisi ok päivitys, jos oltaisiin ysärin teinejä?
- Pomo ajaa työpaikan pihaan upouudella bemarilla…ei naurata
- Feissarimokat: Geishapatukka on suklaalevy, väittää tämä nainen
- Feissarimokat: Koiran uusi lelu tulee maksamaan maltaita
- Feissarimokat: Vaimo lämmitti saunan väärän – vain mies sai muistutuksen
- Feissarimokat: Koiran uusi lelu tulee maksamaan maltaita
- Tämä aivopähkinä pistää pään sekaisin
- Feissarimokat: Isä miellyttää nälkäistä teiniään – epäonnistuu pahimalla mahdollisella tavalla
- Feissarimokat: Karoliinalta jäi lahja saamatta, koska sähkö on kallista
- Miksi Esa Ollikaisen on turha yrittää soittaa apua?
- Feissarimokat: Erään äidin nolo hetki – maito suihkusi
- Hekö ovat Suomen kamalimmat vuokralaiset?