Lorahtiko ruokaan liikaa suolaa? – tilanteen voi vielä pelastaa
Liika suola tekee ruuasta sekä huonon makuisen että epäterveellisen.
Jos sitä kuitenkin lorahtaa ruokaan liikaa, ei hätää, koska tilanteen voi pelastaa. Eräs äiti on jakanut TikTok-videon, jossa hän esittelee kätevän keinon, jolla suolaa saa ruuasta pois.
On vaikea tietää, mitä määrää ohjeessa oleva ripaus suolaa tarkoittaa. Toiset pitävät suolaisemmasta ruuasta kuin toiset. Jos suolaa on liikaa, kannattaa hyödyntää tämän äidin antamaa ohjetta. Sen toteutus vie parikymmentä minuuttia, jonka jälkeen ruoka on taas syömiskelpoista.
Tähän temppuun tarvitaan vain kuorittuja pottuja. Kun laittaa ne ruuan sekaan kypsymään, ne imevät ylimääräistä suolaa itseensä. Ruuan pitää tietysti olla keittoa tai kastiketta, jotta peruna voisi imeä ruuasta suolaa.
Videon nähneet ovat kertoneet myös omista keinoistaan poistaa suolanmakua ruuista. Joku kertoi laittavansa ruokaan sokeria, joka vähentää suolaisen makua. Myös pippurin kerrotaan vähentävän suolaisen makua. Mutta ruuassa on silloin silti liikaa suolaa, ainakin terveyden kannalta. Joku kehottaa lisäämään ruokaan lisää nestettä.
Tämä perunaan liittyvä taikatemppu voi pelastaa ruokasi ja samalla myös terveytesi!
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Näitä asoita tehdään yksin salassa
- Feissarimokat: Nämä Annet ovat liian usein vaaraksi liikenteessä
- Nainen luulee olevansa ovela ruokakauppakävijä, mutta mies on sitäkin olevelampi
- Feissarimokat: Kamalia kitupiikkien hankkimia joululahjoja
- Feissarimokat: Mitä hillua tarkoittaa?
- Vitsi vitsi, vaikka opettaja taisi sittenkin pitää tuhnuttelijasta
- Feissarimokat: Missä maailmassa Katia oikein elää?
- Feissarimokat: Joku tekstasi väärään numeroon – kosto oli karmea
- Näin kätevästi järjestetään laihialainen joulu
- Feissarimokat: Nämä matkat jäivät typeryyden takia kokematta
- Nainen selvittää autovarkaasta asian – ei tee tiedolla mitään
- Feissarimokat: Nämä matkat jäivät typeryyden takia kokematta
- Feissarimokat: Nämä Annet ovat liian usein vaaraksi liikenteessä
- Feissarimokat: Pyydettiin i-kirjaimella alkavia tytön nimiä – jokin ei täsmää
- Feissarimokat: Älä valehtele lääkärille – voit jäädä siitä tällä tavalla kiinni
- Feissarimokat: Kamalia kitupiikkien hankkimia joululahjoja
- Elina mokasi itsepalvelukassalla – häpeä ajoi kuukauden kauemmas kauppaan
- Feissarimokat: Missä maailmassa Katia oikein elää?