Näin suomalaiset saivat halvat junamatkat

Kolme suomalaista ja ruotsalaista olivat samassa junan hytissä matkalla Rovaniemelle.
Kaikilla ruotsalaisilla oli normaalisti omat lippunsa, suomalaisilla oli puolestaan vain yksi yhteinen lippu. Ruotsalaiset sitten kyselivät suomalaisilta, että miten te nyt tuolleen voitte matkustaa. Noh suomalaiset pojat sanoivat, että näette kohta, kunhan konnari tulee.
Kohtahan konnari sitten tulikin. Hän tarkasti ruotsalaisilta liput normaalisti, sinä aikana suomalaiset ryntäsivät kolmistaan samaan vessaan. Kun konnari tuli vessan kohdalle, huomasi hän, että siellä on joku ja sanoi ”matkaliput olkaa hyvä”. Suomalaiset tunkivat lipun oven raosta konnarille ja homma oli hoidettu.
Parin päivän päästä samaiset suomalaiset ja ruotsalaiset olivat matkalla Rovaniemeltä takaisin Helsinkiin. Tällä kertaa ruotsalaisilla oli yksi yhteinen lippu – suomalaisilla ei ollut lippua ollenkaan. Nyt ruotsalaiset vasta ihmettelivätkin, että miten suomaiset nyt mahtaa toimia.
Noh konnari tuli hytin lähelle. Ruotsalaiset ryntäsivät salamana vessaan lippu kourassaan ja sulkivat oven perässään. Suomalaiset odottivat hetken aikaa, kävelivät ruotsalaisten oven kohdalle ja sanoivat konnaria matkien ”matkaliput olkaa hyvät”, ottivat lipun oven raosta ja menivät kolmistaan viereiseen vessaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Feissarimokat: ystävällisyys asiakkaita kohtaan ei tarkoita, että pitäisi heti ihastua
- Mies ostaa vihaiselle tyttöystävälle kolme tuliaista – yksi niistä nollasi kahden muun tuoman ilon
- Nainen löytää sohvan välistä roskan – meinaa erota ennen kuin saa tietää mikä roska oikeasti on
- Koira haukkuu naapurissa, mutta mies saa sen hauskalla keinolla hiljaiseksi – omistaja suuttui
- Feissarimokat: Antilla on hulvaton vinkki siihen, miten voi säästää sähköä
- Feissarimokat: Miten HopLopin liukumäet pestään? Mielenkiintoinen kysymys
- Feissarimokat: Mies ei kehdannut tilata kauppatilauksessa terveyssiteitä, koska…
- Milloin pieni on parempi kuin iso? Tässä hauskoja vastauksia
- Feissarimokat: Make halusi vain ostaa kattilan ja kirjoitti koskettavan runon
- Feissarimokat: Miksei nainen voinut heti sanoa, mistä on kyse?
- Feissarimokat: Pihi ystävä huomautti Kirsiä liian tiheistä vessakäynneistä
- Vitsi: Lahtiset menevät hammaslääkäriin, mutta kumpi onkaan potilas?
- Feissarimokat: Naisen autossa ei ollut ilmastointia – totuus tuli ilmi liian myöhään
- Feissarimokat: Huijasiko tämä nainen itsensä naimisiin?
- Feissarimokat: ”Miten häät estetään?” – anopilla on ikäviä suunnitelmia
- Koira haukkuu naapurissa, mutta mies saa sen hauskalla keinolla hiljaiseksi – omistaja suuttui
- Feissarimokat: Miksei nainen voinut heti sanoa, mistä on kyse?
- Nainen löytää sohvan välistä roskan – meinaa erota ennen kuin saa tietää mikä roska oikeasti on