Mies ei voi sietää vaimonsa lempinimeä – vaimo uhkaa jättää hänet, jos hän ei hyväksy sitä
Eräs mies kysyi Reddit-palvelun muilta käyttäjiltä neuvoja melko epätavallisen ongelman hoitamiseen.
Mies kertoi, että ongelma on se, ettei hän kestä vaimonsa lempinimeä. Vaimo on uhannut erota miehestä, jos mies ei ala kestämään hänen lempinimeään. Kaikki Reddit-käyttäjätkään eivät olleet miehen puolella.
Vaimo on saanut lempinimensä jo oikeastaan ennen syntymäänsä. Hänen vanhempansa luulivat saavansa pojan, mutta sieltä tulikin tyttö. Vauvaa oli kutsuttu nimellä jo mahassa ollessa. Se nimi oli tietysti pojan nimi, koska he luulivat mahassa olevan pojan.
Kun vauva syntyi, piti vauvalle kaavailtu nimi tietysti muuttaa, koska kyseessä olikin tyttövauva. Tyttöä kuitenkin alettiin kutsua tuolla pojan nimellä, joten siitä tuli hänelle lempinimi. Nimi on Michael, josta aviomies ei nyt pidä.
Aviomies on ehdottanut, että vaimo vaihtaisi lempinimekseen esimerkiksi nimen Michelle. Joku on kysynyt mieheltä joskus jopa, että onko hänen vaimonsa lempinimen syynä vaimon transsukupuolisuus.
Pariskunnalla on ollut monia aika pahojakin riitoja tuon lempinimen takia. Toivottavasti he saavat asian sovittua eivätkä eroa lempinimen takia.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Näitä asoita tehdään yksin salassa
- Feissarimokat: Nämä Annet ovat liian usein vaaraksi liikenteessä
- Nainen luulee olevansa ovela ruokakauppakävijä, mutta mies on sitäkin olevelampi
- Feissarimokat: Kamalia kitupiikkien hankkimia joululahjoja
- Feissarimokat: Mitä hillua tarkoittaa?
- Vitsi vitsi, vaikka opettaja taisi sittenkin pitää tuhnuttelijasta
- Feissarimokat: Missä maailmassa Katia oikein elää?
- Feissarimokat: Joku tekstasi väärään numeroon – kosto oli karmea
- Näin kätevästi järjestetään laihialainen joulu
- Feissarimokat: Nämä matkat jäivät typeryyden takia kokematta
- Nainen selvittää autovarkaasta asian – ei tee tiedolla mitään
- Feissarimokat: Nämä matkat jäivät typeryyden takia kokematta
- Feissarimokat: Nämä Annet ovat liian usein vaaraksi liikenteessä
- Feissarimokat: Pyydettiin i-kirjaimella alkavia tytön nimiä – jokin ei täsmää
- Feissarimokat: Älä valehtele lääkärille – voit jäädä siitä tällä tavalla kiinni
- Feissarimokat: Kamalia kitupiikkien hankkimia joululahjoja
- Elina mokasi itsepalvelukassalla – häpeä ajoi kuukauden kauemmas kauppaan
- Feissarimokat: Missä maailmassa Katia oikein elää?