Naisen treffit olivat peruuntuneet usein, joten hän keksi miehille kahden tunnin säännön
Kuva: TikTok/kristenbeatty24
Sinkkunainen nimeltään Kristen Beatty kertoi TikTok -palvelussa jakamassaan videossa erinomaisen treffisäännön, jonka hän oli keksinyt ihan itse.
Treffisääntö oli tullut hänelle mieleen sen jälkeen, kun monet sovitut treffit miesten kanssa olivat peruuntuneet. Hän oli päättänyt, että hän ei käytä aikaansa turhaan, jos treffejä ei tulekaan. Aikaa kuluu valmistautumiseen paljon esimerkiksi meikkaamiseen ja hiustenlaittoon.
Kristen on saanut nyt tarpeekseen miehistä, jotka peruvat treffit. Hänen sääntönsä koskee kahta tuntia. Jos hän ei saa sovitulta treffiseuralaiseltaan minkäänlaista viestiä ennen kahta tuntia sovittuja treffejä, hän ei ala lainkaan valmistautua, koska se yleensä tarkoittaa sitä, että treffejä ei pidetäkään.
Videossa, jonka Kristen on julkaissut, nähdään kuinka Kristen on pyjamassaan ja näyttää siltä kuin hän olisi juuri herännyt. Hän ei tee ulkonäölleen mitään, jos miehestä ei kuulu mitään. Tuon videon lopussa on kuva, jossa Kristen syö jäätelöä ja on edelleen yöpaidassaan, koska treffit peruuntuivat. Onneksi hän tällä kerralla säästi aikaansa eikä ollut turhaan laittautunut.
Katso täältä video treffiseuralaisen viestiä odottavasta pyjama päällä olevasta Kristenistä.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vanhat herrat ovat ”hyväkuntoisia” – vain yksi vika
- Feissarimokat: Punalappujumalat ja ruokien säilyminen puhutti
- Feissarimokat: Fiksua säästämistä liiketilassa pakkasella
- Bussikuskin outo tapa: Bussi on siksi joko myöhässä tai etuajassa
- Kullankaivajan vaimo järjesti yllätyksen taivaanportilla
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa
- Feissarimokat: Näin voit leuhottaa ruokakaupassa!
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Mies vie naisensa syömään ravintolaan – ei pääty hyvin
- Nuori mies nolaa itsensä tietämättään – koko perheen edessä
- Feissarimokat: Ehkäisy epäonnistuu ennen kuin sitä edes ehti käyttämään
- Feissarimokat: Näin Pihla mokasi työhakemuksessaan – vain yksi sana riitti
- Näin mies naurattaa ja itkettää vaimoaan yhtä aikaa
- Hullut soutelevat entistä hullummalla tavalla, kun heitä neuvotaan
- Feissarimokat: Näin säästät maidossa, polttoaineessa ja vessassa
- Feissarimokat: Kati nolaa itsensä kylpyhuoneen seinän viivojen takia
- Feissarimokat: Lapsen lakki putoaa mereen – auttaja saa pahat haukut
- Feissarimokat: Näin vessahädästä selviää ilman vessaa