Veljenpojan vierailu setänsä luona päättyi outoon tilanteeseen – jäi kiinni likaisten kalsareiden varastamisesta
Eräs mies oli pyytänyt Reddit-palvelussa muiden mielipidettä hänen vaikeasta tilanteestaan.
Hän kertoi, että hänen veljenpoikansa oli asunut hänen luonaan. Pojalla oli ollut ongelmia äitinsä kanssa, joten hän oli ajatellut pojan setänä auttavan poikaa ja oli majoittanut hänet.
Poika oli kuitenkin jäänyt kiinni siitä, että hän oli varastanut setänsä likapyykin, joten setä oli lähettänyt pojan takaisin äidilleen. Setä on nyt loukkaantunut ja halusi, että muut auttaisivat häntä tässä tilanteessa.
Tilanne oli kehittynyt vähitellen. Mies oli huomannut ensin, että hänen likaiset kalsarinsa olivat kadonneet. Hän ajatteli, että hän on ehkä heittänyt ne pois. Mutta kun häneltä alkoi vähitellen katoamaan muutakin pyykkiä, hän ei enää uskonut tuohon teoriaan. Hän meni vierashuoneeseen, jossa poika heillä asui ja kaikki alusvaatteet olivat siellä kaapissa.
Miehen vaimo ymmärsi miksi mies ei halunnut pojan enää asuvan heillä, mutta moni muu hänen läheisensä ei ymmärtänyt. Hänen vaimonsa perhe ei tätä ymmärtänyt, joten vaimokin kärsii tästä tilanteesta nyt. Mutta Reddit-palvelun käyttäjät ymmärtävät. Moni otti siellä miehen puolen. Joidenkin mielestä tämä poika tarvitsi apua, koska hän teki näin oudon asian.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: ”Eihän mies voi olla olla hajuvedelle allerginen?”
- Tässä suomalaisessa kaupungissa on ikuinen kesä – energiaa kuluu
- Saija oli yökylässä Mikan luona – vitsin takia ei ollut toista kertaa
- Miehellä on vitsit vähissä – housujen vetoketjun takia
- Omena päivässä pitää lääkärin, ei kun äijät baarista loitolla
- Feissarimokat: Nolo ääni yllätti Haraldin hautajaisissa – nyt selvisi kuka sen aiheutti
- Naiset erehtyivät pahasti – ei ärrävikainen vaan vain savolainen
- Tajuatko tätä? – kerro mikä luku tulee perjantain kohdalle?
- Janita osti punalaputettua lohta – liika-ajattelu pilasi tuotteen
- Koira sai uuden lelun – tapahtui jotain ja se maksoi 305 euroa
- Feissarimokat: Morsian perui häät – syy ihan naurettava
- Tällä firmalla ei ole varaa edes askeleisiin?
- Feissarimokat: Neuvolassa kirjoitettiin lappuun sekavia
- Feissarimokat: Eikö Pipsa Possukaan ole lapselle enää turvallinen?
- Naiset erehtyivät pahasti – ei ärrävikainen vaan vain savolainen
- Koira sai uuden lelun – tapahtui jotain ja se maksoi 305 euroa
- Janita osti punalaputettua lohta – liika-ajattelu pilasi tuotteen
- Feissarimokat: Kassassa tuli viivettä – maiskuttelija mies takana sai palautetta