Kun joku haukottelee se saa muutkin haukottelemaan – lue miksi näin käy
Yritäpä lukea tämä alla oleva ilman että haukottelet.
Oletko koskaan miettinyt, miksi haukottelu tuntuu olevan niin tarttuvaa? Jotta ymmärtäisit miksi, pitää ensin selittää, että miksi edes haukotellaan.
”Haukottelu koostuu tahattomasta suun avaamisesta leveäksi ja leuan maksimaalisesta laajentumisesta, jota seuraa syvä sisäänhengitys ja hidas uloshengitys”, kertoo haukottelua tutkiva tutkija Reyan Saghir.
Sitä hän ei osaa vieläkään kertoa, että miksi se tehdään yleensä, kun ollaan väsyneitä tai kyllästyneitä. Ja vieläkin haastavampaa oli selvittää, että miksi vaikuttaa siltä, että se on tarttuvaa.
30-vuotta sitten uskottiin, että haukottelu liittyi siihen, että haluttiin saada otettua happea. Nykyään ollaan sitä mieltä, että se on kehon keino saada meidät kiinnostumaan jostakin asiasta. Sitä tarvitaan, jos on esimerkiksi liian väsynyt kiinnostumaan vaikkapa hyvän elokuvan katsomisesta.
Haukottelu on liitetty myös aivojen viilentämiseen. Sisään tuleva ilma viilentää esimerkiksi aivoja. Oletko koskaan haukotellut ollessa ulkona kovalla pakkasella? Se taitaa olla harvinaista. Kylmän ilman sanotaan virkistävän, joten kuumuus voisi todellakin olla yksi syy haukottelemiseen.
Mutta miksi haukottelu sitten tarttuu?
Jos et koskaan haukottele, kun näet toisen haukottelevan, kuulostaa se todella huonolta. Nimittäin haukottelun tarttuminen liittyy meidän empatiakykyymme. Ja mitä läheisempi haukottelija on, sitä varmemmin hänen haukottelunsa tarttuu. Toinen syy on se, että meidät on kytketty matkimaan muita. Tämä koskee muutakin kuin haukottelua. Se koskee myös muiden sanojen ja toimien toistelua. Nyt kokeilemaan, kuinka empaattinen oma puoliso tai läheinen onkaan! Lähde: RealsimpleLUE MYÖS:
- Feissarimokat: Teinin käytös lennolla ärsyttää isää – ”Osta mulle toi panini”
- Feissarimokat: Väärä väännös pilasi sipsihalut
- Feissarimokat: Näin selviät vessahädästä ilman vessaa
- Samuli mokasi töissä – samalla varmistui varma työpaikka
- Feissarimokat: Haluan kuluttamani rahat takaisin – miksi ei onnistu?
- Hammaskeiju antoi euron – verotoimisto neuvoi veronmaksusta
- Feissarimokat: ”Eihän mies voi olla olla hajuvedelle allerginen?”
- Tässä suomalaisessa kaupungissa on ikuinen kesä – energiaa kuluu
- Saija oli yökylässä Mikan luona – vitsin takia ei ollut toista kertaa
- Miehellä on vitsit vähissä – housujen vetoketjun takia
- Feissarimokat: Morsian perui häät – syy ihan naurettava
- Tällä firmalla ei ole varaa edes askeleisiin?
- Feissarimokat: Neuvolassa kirjoitettiin lappuun sekavia
- Naiset erehtyivät pahasti – ei ärrävikainen vaan vain savolainen
- Feissarimokat: Eikö Pipsa Possukaan ole lapselle enää turvallinen?
- Koira sai uuden lelun – tapahtui jotain ja se maksoi 305 euroa
- Janita osti punalaputettua lohta – liika-ajattelu pilasi tuotteen
- Feissarimokat: ”Lapseni joutui vahingossa ruotsinkieliselle luokalle”