Nainen löysi rannalta ällöttävän möykyn, joka olikin todellinen kultakimpale
Onnekas nainen huomasi rannalla kävellessään oudolta näyttävän möykyn. Moni meistä ihmettelisi sitä hetken ja jatkaisi matkaa. Vaikka tämä möykky näyttikin ällöttävältä, tämä nainen nappasi sen mukaansa.
Nainen nimeltään Siriporn Niamrin asuu Thaimaassa, jossa tämä onnekas tapahtuma tapahtui. Vaikka möykky kaiken päälle haisi oudolle, hän päätti silti ottaa sen mukaansa. Hänellä oli sellainen tunne, että sen voisi myydä ja olikin oikeassa.
Kyseessä oli valaan oksennus. Se kuulostaa kamalalta, mutta onkin erittäin arvokasta. Se painoi peräti 7 kiloa. Tässä on aika monta syytä, miksi moni ei olisi sitä raahannut mukanaan. Ehkä naisella oli jonkinlainen aavistus siitä, että tällainen on arvokasta, koska hän osasi etsiä tietoa siitä millainen kilohinta tällaisella möykyllä olisi. Aiempien myyntihintojen mukaan tämä möykky voisi olla 186 500 punnan eli noin 215 000 euron arvoinen, joten kyseessä on melkoinen kultakimpale.
Tätä möykkyä kutsutaan myös nimellä ambra, joka on kaskelotin suolistosta peräisin olevaa eritettä, joka on erittäin arvokasta. Jos Siriporn saa myytyä oman möykkynsä ja se on ambraa, hän aikoo auttaa saamillaan rahoillaan yhteisöään. Hän odottaa vielä asiantuntijoiden käyvän katsomassa möykkyä vahvistaakseen, että möykky on ambraa, jota on käytetty esimerkiksi hajusteissa jo vuosien ajan.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hekö ovat Suomen kamalimmat vuokralaiset?
- Poliisi on pysäyttänyt miehen, jolla onkin oletettua suurempi ongelma
- Feissarimokat: Pyykit jumissa eikä kiinteistöhuolto auta – mitä tehdä?
- Feissarimokat: Isä miellyttää nälkäistä teiniään – epäonnistuu pahimalla mahdollisella tavalla
- Feissarimokat: Puhelin, josta ei pääse eroon edes roskiin heittämällä
- Feissarimokat: Erään äidin nolo hetki – maito suihkusi
- Feissarimokat: Vaimo lämmitti saunan väärän – vain mies sai muistutuksen
- Feissarimokat: Söin takkaan tippuneen makkaran – tai luulin niin
- Tämän takia kunnan työmiehet eivät pidä etanoista
- Feissarimokat: Missä makaronit kasvavat? No täällä!
- Feissarimokat: Neuvolantäti kirjoitti ylös omiaan
- Feissarimokat: Vaimo lämmitti saunan väärän – vain mies sai muistutuksen
- Feissarimokat: Naisen autossa ei ollut ilmastointia – totuus selvisi liian myöhään
- Poliisi on pysäyttänyt miehen, jolla onkin oletettua suurempi ongelma
- Feissarimokat: Älä siinä syytä kakanhajusta humalaista naapuriasi
- Feissarimokat: ”Jos äiti haluaa pitää vapaata, pitää hän vanhemmuutta työnä?”
- Uskomaton juttu: Vaarin dementia olikin luultua pahempi
- Feissarimokat: Ei Paula, ei tällaista kysytä naapurilta